Teemahaku dataistumisen vaikutuksista
Lisätietoa ja keskustelua dataistumisen vaikutuksista seminaarissa 28.4.
Lisätietoa ja keskustelua dataistumisen vaikutuksista seminaarissa 28.4.
Säätiön hallitus päättää rahoitettavista apurahoista maaliskuussa.
Ujuni Ahmed ja Liselott Lindström saivat kunniamaininnan.
Ehdotuksia palkinnon saajista otetaan vastaan 30.4. saakka.
Vuoden 2022 ensimmäisen apurahahaun ideapaperit tulee jättää 7.2. mennessä.
Säätiön hallitus myönsi vuoden viimeisessä kokouksessaan apurahan kuudelle hankkeelle.
Apurahoja myönnettiin yhteensä kahdeksalle hankkeelle.
Toimittajastipendiä voi hakea viiteen ulkomaiseen yliopistoon.
Voittaneet hankkeet saivat kukin 30 000 euron rahoituksen.
Kansalliskirjasto sai suurapurahan Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien digitointiin.