Kategoria: 2013

Näyttelyn käsikirjoittaja tait. tri Markus Itkonen Päivälehden museon Tunnetko tyypin? –näyttelyssä pääsee kurkistamaan kirjainten taakse. Tait. tri Markus Itkosen käsikirjoittama näyttely avaa näköalan typografian maailmaan. Näyttely antaa näkökulmia sekä kirjainmuotoiluun ja kirjaintyyppien käyttöön. Yleisö pääsee tutustumaan muutamaan suomalaiseen nykypäivän kirjainmuotoilijaan ja heidän töihinsä sekä näkemään millaisia työvaiheita kirjainten suunnittelussa on. Esillä on kirjaintyyppejä, joiden luettavuutta
Lue lisää
YLE uutiset 28.11.2013 Tuoreen tutkimuksen mukaan sanomalehden sisältö ei välttämättä muutu paljoakaan, vaikka sivukoko vaihtuu broadsheetistä tabloidiin. Esimerkiksi Helsingin Sanomat varoi uudistuksessaan iltapäivälehtimäistä taittoa ja säilytti juttujen kokonaispinta-alan ja juttujen lukumäärän ennallaan. Valokuvien osuus kuitenkin kasvoi hieman. Satakunnan Kansassa muutokset olivat selvempiä. Juttutekstit hieman lyhenivät ja valokuvien osuus kasvoi reilusti. Tiedot käyvät ilmi Tampereen yliopiston
Lue lisää
Tuomariston puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä onnittelee voittajia. Long Playn jäsenet vasemmelta: Kimmo Hokkanen, Antti Järvi, Anu Silfverberg, Hanna Nikkanen and Reetta Nousiainen. Kuvaaja: Eva Persson Palkintosummalla kehitetään hitaalle journalismille uusi julkaisualusta Pitkiä reportaaseja ja tutkivia juttuja digitaalisesti julkaiseva Long Play on voittanut Helsingin Sanomain Säätiön Uutisraivaajakilpailun 250 000 euron palkinnon. Voittaja julkistettiin keskiviikkona Slush-tapahtumassa Helsingin Kaapelitehtaalla.
Lue lisää
Vihapuhe-seminaari 11. marraskuuta Päivälehden museossa. Panelisteina olivat HBL:n toimittaja Jeanette Björkqvist, tutkija Veronika Honkasalo Nuorisotutkimusverkostosta, Iltalehden päämoderaattori Toni Kivinen javarapuheenjohtaja Ville Oksanen Electronic Frontier Finlandista. Kuva: Ida Pimenoff Helsingin Sanomain Säätiön rahoittaman tutkimuksen lähtökohtana on ollut huoli siitä, että mediaan leviävä aggressiivinen kielenkäyttö alkaa rajoittaa julkista keskustelua kahdella tavalla. Yhtäältä mielipiteiden ja argumenttien kirjo voi
Lue lisää
Dosentti Teemu Taira Turun yliopistosta. Kuva: Ida Pimenoff Monimuotoisuudesta on tullut kehys, joka hallitsee uskontoa käsittelevää journalismia, sanoi Suomen Akatemian tutkijatohtori, uskontotieteilijä Teemu Taira Turun yliopistosta. Hän puhui maanantaina iltapäivällä Helsingissä järjestetyssä uskontojournalismin seminaarissa, jossa pohdittiin, millaista uskonnollista maisemaa media maalaa. Taira tutkii uskontoa käsittelevää journalismia ennen ja nyt sekä Suomessa että Isossa-Britanniassa. Hänen havaintojensa
Lue lisää
Helsingin Sanomain säätiö on jakanut apurahoja muun muassa Twitter-julkisuutta ja NSA-vuotoa koskevaa journalismia käsitteleviin tutkimuksiin. Suurimman osan apurahapotista korjasi Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksikkö. Yksikkö sai apurahaa kolmeen eri tutkimukseen. Yksikön professori Risto Kunelius sai apurahat kahteen tutkimukseensa, yhteensä 260 000 euroa. Kolmas Tampereelle myönnetty apuraha menee professori Iiris Ruohon tutkimukseen. Kaksi muuta
Lue lisää
Intiaanit polttivat sotapiippua. Pari sataa intiaanitutkijaa kokoontuu Helsingissä järjestettävään konferenssiin. Tutkija kertoi, mitkä intiaaneihin liitetyt mielikuvat pitävät paikkaansa ja mitkä eivät. Populaarikulttuurissa intiaanit kuvataan usein kivikasvoisina ja tunteettomina villeinä, jotka viestivät savumerkeillä ja asuvat kartionmuotoisissa majoissa. HS esitti intiaanitutkija Riku Hämäläiselle viisi intiaaneihin liittyvää väittämää liittyen vaatetukseen, kasvomaalauksiin, asumiseen sekä siihen, mikä merkitys savumerkkeillä oli 
Lue lisää
Kilpailu työmarkkinoilla kovenee. Asiantuntijoita pyydettiin kertomaan, miten journalisti pärjää kymmenen vuoden kuluttua. Veera Luoma-aho tiivistää muutoksen puroiksi ja koloiksi: Yhä useamman tulot eivät ole varmaa kuukausipalkkavirtaa vaan kertyvät pienistä puroista. Purojen lisäksi toimittaja  voi löytää vastauksensa kolosta. Tietyn alan erinomaisesti hallitseva toimittaja  voi onnistua kaivamaan itselleen mediakentältä kolon, josta muodostuu tyydyttävö työura. Pekka Pekkala kirjoittaa
Lue lisää
Helsingin Sanomain Säätiön inno­vaatiokilpailun Uutisraivaajan tuomaristo on valinnut viisi hanketta kilpailun finaaliin. Jatkoon pääsivät hitaan journalismin julkaisualusta Long Play, infografiikkaa videoon yhdistävä Infogram, taideteosten esittelysovellus On Display, sosiaalinen hyperlokaali tietopalvelu Nearhood ja lapsille suunnattu uutispalvelu PalloPostia. Journalisti 21.3.2013
Lue lisää