Yli 3,2 miljoonan apurahat julki kolmannessa Säätiöpäivässä
Yliasiamies Heleena Savela ja säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Paavo Hohti ottivat Säätiöpäivän vieraat vastaan. Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto (vas.) oli
Yliasiamies Heleena Savela ja säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Paavo Hohti ottivat Säätiöpäivän vieraat vastaan. Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto (vas.) oli
Pilapiirroskilpailun tuomaristo käy läpi kilpailun satoa. Vasemmalta Henrik Karlsson, Johanna Rojola, Janne Virkkunen ja Heleena Savela, takana Lasse Rantanen. Kuva:
Yliasiamies Heleena Savela kertoi avauspuheessaan, että Jokelan koulusurmat mediassa -hanke lähti liikkeelle säätiön aloitteesta. Kuva: Mikko Stig Suomen Kuvalehden
Helsingin Sanomain Säätiön ensimmäinen vierailuprofessori Hannu Olkinuora piti 3. huhtikuuta Tampereen yliopistolla yleisöluennon. Hän kertoi kokemuksistaan tiedotusopin laitoksella. Olkinuoran otsikko
Tutkija Jenni Mäenpää ja yliasiamies Heleena Savela odottavat seminaarin alkamista. Kuva: Marja Airio Seminaaria seurasi 60 kiinnostunutta kuulijaa. Kuvaaja Marja
Kirjan tekijät Erkki Izarra (vas.), Nando Malmelin ja Markku Wilenius. Kuva: Marja Airio Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jugner, Helsingin Sanomain Säätiön
Stipendiaatit Tanja Aitamurto (vas.), Carl-Gustav Lindén ja Irina Haltsonen iloisissa lähtötunnelmissa. Kuva: Marja Airio Helsingin Sanomain Säätiö järjesti seminaarin ensimmäisille