Tutkimushankkeiden tuloksia esitellään Merkissä
Kaikkiin seminaareihin on vapaa pääsy.
”Dokumentti onnistuu valottamaan pienen yhteisön sinnikästä selviytymistaistelua ja ihmisten toiveita erinomaisesti.”
Palkinto myönnetään 3. huhtikuuta mennessä tulleiden ehdotusten pohjalta.
Palkinto jaettiin nyt toisen kerran.
Merkki käsittelee median ulottuvuuksia lehdistönvapaudesta meemeihin.
Tutkimushankkeet toteutetaan Helsingin ja Tampereen yliopistossa.
Palkinnon saajaa voi ehdottaa 11. joulukuuta saakka.
Teija Sutinen aloitti säätiön hallituksessa keväällä 2023.
Ehdotuksia voi lähettää 23. lokakuuta saakka.