Kuva: Matilda Gronow

Säätiö järjestää Päivälehden museossa media-aiheisia tapahtumia, joiden tarkoituksena on edistää yhteiskunnallista keskustelua, tieteen näkyvyyttä sekä toimittajien ja tutkijoiden verkottumista.

Tieteiden yönä 10.1.2019 Helsingin Sanomien 130-vuotishistorian tekijät avasivat uusia näkökulmia lehden vaiheisiin ja esittelivät kiinnostavia arkistolöytöjä Päivälehden arkiston kokoelmista. Tilaisuudessa puhuivat professori Niklas Jensen-Eriksen, väitöskirjatutkija Reetta Hänninen ja taiteen maisteri Jukka Kukkonen. Lisäksi halukkaille tarjottiin mahdollisuus osallistua ohjatuille arkistokierroksille.

Helmikuun 1. päivänä järjestetyssä Ilmastonmuutos ja media -seminaarissa pohdittiin, miten aikamme ehkä merkittävintä ilmiötä ja uhkaa tulisi käsitellä mediassa. Englanninkielisen seminaarin pääpuhuja oli Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin tutkija James Painter. Tilaisuudessa puhuivat lisäksi Helsingin Sanomien ilmastonmuutoskirjeenvaihtaja Piia Elonen, Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan professori Risto Kunelius, Vihreän Langan päätoimittaja Riikka Suominen ja Talouselämä-lehden toimittaja Matti Virtanen.

Vuoden alussa museossa lanseerattiin yhdessä Vantaan kaupunginkirjaston ja Aalto-yliopiston kanssa kehitetty mediataitopeli Virus! Peli on suunnattu erityisesti peruskoulujen viidesluokkalaisille, ja kevään 2019 aikana museossa vieraili noin 50 ryhmää testaamassa mediataitojaan. Tehtävissä parhaiten menestynyt luokka palkittiin retkellä mediamuseo Rupriikkiin ja Suomen pelimuseoon.

Taiteiden yötä vietettiin 15.8. Pekka Töpöhäntä -teatteriesitysten ja kissateeman ympärillä. Kevään ja kesän aikana järjestettiin myös muita Töpöhäntä-näyttelyyn liittyviä yleisötapahtumia.

Säätiön vuoden 2020–2021 toimittajastipendi-info järjestettiin 4.9. Tilaisuudessa joukko aiempia stipendiaatteja kertoi kokemuksistaan ja kannusti uusia hakijoita.

Media ja mediatutkimus -seminaarissa käytiin 9.10. kiinnostavaa keskustelua mm. siitä, tehdäänkö yliopistoissa toimituksille merkityksellistä mediatutkimusta ja kuinka paljon toimituksissa seurataan alan tutkimusta. Kuulijoita teemaan johdatteli professori Pekka Aula, Helsingin Sanomain Säätiön tieteellisen toimikunnan jäsen. Helsingin Sanomien talouden ja politiikan toimituksen esimies Jussi Pullinen veti paneelia, johon osallistuivat yliopistotutkija Laura Ahva Tampereen yliopistosta, vastaava päätoimittaja Minna Holopainen STT:stä, päätoimittaja Perttu Kauppinen Iltalehdestä ja professori Anu Koivunen Tampereen yliopistosta. Myöhemmin iltapäivällä viestinnän professori Juha Herkman Helsingin yliopistosta, Chief Innovation Officer Sari Siikasalmi iloom Oy:stä ja tutkija Miika Vähämaa Helsingin yliopistosta keskustelivat viestinnän ajankohtaisista tutkimusmenetelmistä.

Päivälehti-Helsingin Sanomien 130-vuotishistoriateos Suomen suurin julkistettiin 21.10. Kirjan ovat kirjoittaneet Helsingin yliopiston yrityshistorian professori Niklas Jensen-Eriksen sekä yliopiston historiantutkijat Aleksi Mainio ja Reetta Hänninen. Suomen suurin on Helsingin yliopiston lehtihistoriallisen tutkimushankkeen viides teos. Hanke käynnistyi vuonna 2012, kun Helsingin Sanomain Säätiö myönsi sille 1,5 miljoonan euron apurahan.

Lehden syntymäpäivän kunniaksi järjestetyn Pöytäkirjojen ulkopuolelta III -kilpailun palkinnot jaettiin 11.11. Sanoma Media Finland Oy:n entisille ja nykyisille työntekijöille suunnattuun kirjoituskilpailuun saatiin tekstejä yhteensä 46 kirjoittajalta. Kolmannen kerran järjestetyn kilpailun voitti toimittaja Jarmo Aaltonen Mikkelin vuoden 1986 panttivankidraamasta kertovalla kirjoituksellaan Lahti–Mikkeli: all night long.

Arkistojen päivän tapahtuma järjestettiin 31.10. yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkiston kanssa. Tapahtuman teemana oli kirjailija Timo K. Mukka ja hänen tuotantonsa. Filosofian lisensiaatti Hannu Rahikainen valotti Timo K. Mukan elämänvaiheita, Suomen Kirjailijaliiton historiaa tutkinut dosentti Kai Häggman tarkasteli Timo K. Mukan ja Kirjailijaliiton poleemista suhdetta ja kirjailija Rosa Liksom puhui Mukan kokemasta vastaanotosta ja vastustuksesta. Lisäksi kirjailija Venla Hiidensalo käytti puheenvuoron kirjailijan – myös nykypäivän – asemasta ja toimeentulosta.

Lauantaina 16.11. juhlittiin 130 vuotta täyttävää Helsingin Sanomia työnäytöksin ja kakkukahvein.