maenpaasavela

Tutkija Jenni Mäenpää ja yliasiamies Heleena Savela odottavat seminaarin alkamista.
Kuva: Marja Airio
mitakuville_digiyleiso

Seminaaria seurasi 60 kiinnostunutta kuulijaa. Kuvaaja Marja Airio

Helsingin Sanomain Säätiö järjesti 31. maaliskuuta Päivälehden museolla seminaarin, jossa pohdittiin digitaalisen kuvankäsittelyn rajoja. Tutkija Jenni Mäenpään uraauurtavassa tutkimushankkeessa selvitettiin, millaisia kuvankäsittelyn sääntöjä ja normeja suomalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä sovelletaan. Tutkimusta varten haastateltiin 200 kuvajournalismin ammattilaista 51 lehdestä.

Tutkimushankkeen alullepanija, professori Janne Seppänen, kertoi, että hankkeen taustalla oli maailmalla lisääntynyt keskustelu digitaalisesta kuvankäsittelystä ja siitä, mitä vaikutuksia tekniikan kehittymisellä on kuvajournalismiin.

Jenni Mäenpään mukaan tutkimuksessa havaittiin, ettei lehdillä ole kovin yhtenäisiä kuvankäsittelyn käytäntöjä. Yksi merkittävä ero tutkimuksessa löytyi: aikakauslehdissä työskentelevät suhtautuivat kuvankäsittelyyn selvästi myönteisemmin kuin sanomalehdissä työskentelevät

Seminaarissa kommenttipuheenvuoron esittivät Suomen Lehtikuvaajien puheenjohtaja Riitta Supperi ja Helsingin Sanomain kuvatoimituksen esimies Markku Niskanen. Supperi totesi kuvankäsittelyn olevan kuvaajan arkea, osa päivittäistä työprosessia, missä digitaalisesta kuvatiedostosta tehdään laadukas ja painokelpoinen. Kuvaajilla on kuitenkin korkea kynnys muokata kuvaa muuten kuin se on teknisesti tarpeellista.

Niskanen totesi, että sanomalehden olemassaolon oikeutus perustuu luotettavuuteen, niin lehdessä julkaistavien juttujen kuin kuvienkin osalta. Niskanen piti hyvänä, jos Suomeen saataisiin yhtenäinen kuvankäsittelyn normisto. Niskasen mukaan Helsingin Sanomissa on valmistumassa lehden oma normisto.

Seminaarin viimeisessä puheenvuorossa professori Anssi Männistö pohti kuvamanipulaation tulevaisuutta. Männistön mielestä yhä lisääntyvä kiinnijoutumisen riski ja suuret sanktiot vähentävät harhautustarkoituksella tehtyjä manipulaatioita. Tutkimustuloksista julkaistu kirja on nimeltään ”Muokkausta ja manipulaatiota”. Se julkistettiin seminaarin yhteydessä.

Nyt järjestetty seminaari oli viides Helsingin Sanomain Säätiön tukemiensa tutkimushankkeiden ympärille järjestämä kutsuvierasseminaari. Siihen osallistui noin 60 tutkijaa, kuvajournalistia sekä muita lehdistön ja rahoittajien edustajia.