Muuttuiko jokin työpäivä ikimuistoiseksi seikkailuksi? Onko rinnalla työpaikalla istunut vuosia kollega, joka ansaitsisi oman tarinansa? Haluaisitko kirjoittaa mediatyön muutoksesta?

Jos olet työskennellyt mediayhtiö Sanomassa, nyt on oiva syy pukea muisto kirjalliseen muotoon. Helsingin Sanomain Säätiö järjestää kolmatta kertaa Pöytäkirjojen ulkopuolelta -kirjoituskilpailun. Kilpailuun ovat tervetulleita osallistumaan kaikki Sanoma Media Finland Oy:n* entiset ja nykyiset työntekijät. Tekstejä voi lähettää 30. syyskuuta 2019 asti.

Kilpailun tarkoituksena on kerätä talteen muistoja ja kokemuksia mediayhtiön arjesta vuosikymmenten varrelta. Erityisesti kirjoitusten toivotaan kertovan asioista, jotka eivät päädy virallisiin pöytäkirjoihin ja dokumentteihin.

Kilpailu juhlistaa Päivälehti–Helsingin Sanomien 130-vuotissyntymäpäivää. Helsingin Sanomien edeltäjä Päivälehti perustettiin marraskuussa 1889, ja yksi säätiön tehtävistä on säilyttää Sanoman historiallista perintöä.

Sana ja muoto vapaa

Pöytäkirjojen ulkopuolelta -kilpailussa kirjoitusten muotoa ei ole rajoitettu. Teksti voi olla esimerkiksi useiden liuskojen mittainen tai tiivistys pakina- tai runomuotoon. Halutessaan sitä voi ryydittää myös kuvilla.

Kirjoitus voi käsitellä esimerkiksi legendaarisia tai harvemmin esillä olevia työntekijöitä. Se voi kuvata erikoista sattumusta toimituksessa, markkinoinnissa, painossa tai jakelussa. Aiheena voivat olla myös tuoreemmat ja laajat ilmiöt, kuten mediatyön muutos 2000-luvulla.

Kirjoituskilpailun voittajat valitsee raati, johon kuuluvat säätiön yliasiamies Ulla Koski (pj.), kirjailija Jari Tervo, tutkija Reetta Hänninen ja toimittaja Unto Hämäläinen.

Kilpailun kolme parasta työtä palkitaan. Ensimmäinen palkinto on 5000 euroa, toinen 3000 euroa ja kolmas 2000 euroa. Voittajat julkistetaan loka-marraskuussa 2019.

Kirjoitukset pyydetään lähettämään 30.9.2019 mennessä osoitteeseen ulla.koski@hssaatio.fi tai Helsingin Sanomain Säätiö, PL 367, 00101 Helsinki.

Lisätietoja:
Yliasiamies Ulla Koski,
040 731 1507, ulla.koski@hssaatio.fi
Asiamies, Päivälehden arkiston ja museon johtaja Saila Linnahalme,
0400 897 213, saila.linnahalme@hssaatio.fi

*Sanoma Media Finland -yhtiöön ovat aiemmin kuuluneet esim. Sanoma News, Sanoma Osakeyhtiö, Sanoma Magazines ja Sanoma Print.

Kirjoituskilpailun voittajakirjoitukset voidaan julkaista. Helsingin Sanomain Säätiöllä on oikeus julkaista myös muita kilpailuun lähetettyjä kirjoituksia tai niiden osia näyttelytoiminnassaan, painotuotteissaan ja muissa medioissa. Kirjoituksia voidaan editoida normaaliin journalistiseen tapaan. Kaikki kirjoitukset talletetaan Päivälehden arkistoon, jotta ne säilyvät tutkimuksen käyttöön.