YLEseminaari_S18232CW

Seminaarin paneelissa olivat (vas.) Jaakko Rauramo, Terhi Rantanen, Ismo Silvo ja Christina Jutterström. Kuva: Marja Airio
YLEseminaari_S18227UW

Seminaarin pääpuhujat Francisco Pinto Balsemão ja Hannu Olkinuora (oik) vastasivat myös yleisökysymyksiin. Kuva: Marja Airio
YLEseminaari_S18226DW

SanomaWSOY:n hallituksen jäsen Sirkka Hämäläinen, Sanoma Magazinesin toimitusjohtaja Eija Ailasmaa ja SanomaWSOY:n hallituksen puheenjohtaja Jaakko Rauramo. Kuva: Marja Airio
YLEseminaari_S18225BW

SanomaWSOY:n toimitusjohtaja Hannu Syrjänen (vas.), Euroopan Kustantajien järjestön puheenjohtaja Francisco Pinto Balsemão, SanomaWSOY:n hallituksen puheenjohtaja Jaakko Rauramo ja Sveriges Televisionin entinen toimitusjohtaja Christina Jutterström hetki ennen seminaarin alkua. Kuva: Marja Airio

Helsingin Sanomain Säätiö juhlisti kolmatta vuosipäiväänsä torstaina 18. syyskuuta Helsingissä järjestämällä kansainvälisen kutsuseminaarin, jonka aiheena oli yleisradiotoiminnan rooli radikaalisti muuttuvassa mediaympäristössä.

Helsingin Sanomain Säätiön puheenjohtaja, päätoimittaja Janne Virkkunen avasi seminaarin esittämällä keskeisen kysymyksen: Onko yleisradiotoiminnalla tulevaisuutta? Pääpuheenvuorot pitivät Euroopan Kustantajien järjestön puheenjohtaja, Portugalin entinen pääministeri Francisco Pinto Balsemão sekä Hufvudstadsbladetin päätoimittaja Hannu Olkinuora.

Balsemão ennusti, että yleisradioyhtiöiden julkinen rahoitus on pian tulossa pian tiensä päähän. ”Hallitusten tulee varautua tulevaisuuteen, sillä se on väistämätön. Kuluttajat, eivät poliitikot, ovat se voima joka lopettaa yleisradioyhtiöiden julkisen rahoittamisen Euroopassa seuraavan 10 tai 15 vuoden aikana,” hän sanoi. Olkinuora puolusti puheenvuorossaan yleisradioyhtiöiden erikoisasemaa. ”Mediaympäristön myllerryksessä on tärkeää varmistaa,että julkisen palvelun perusarvot säilytetään ja niitä toteutetaan.”

Seminaarin päätti Reuters Institute for Study of Journalism -laitoksen johtaja John Lloydin vetämä paneelikeskustelu, jossa pohdittiin ovatko yleisradioyhtiöt kriisissä.  SanomaWSOY:n hallituksen puheenjohtaja Jaakko Rauramo oli paneelissa Balsemãon linjoilla ja syytti media-alaa epäreilu kilpailun sietämisestä yleisradioyhtiöiltä. Rauramon mukaan Yleisradiota ei tänä päivänä perustettaisi, jos sitä ei olisi olemassa. ”Erityisesti nuoret etsivät tietoa muualta kuin televisiosta. Muutokseen on selkeä tarve”, lisäsi London School of Economicsin professori Terhi Rantanen.

Yleisradion strategia- ja kehitysjohtaja Ismo Silvo puolusti nykyisen mallista yleisradiotoimintaa. ”Ei ole todisteita siitä, että yhteiskunta epäilisi yleisradiotoiminnan tarpeellisuutta, ainakaan Skandinaviassa”, hän sanoi. Myös Ruotsin television SVT:n entinen toimitusjohtaja Christina Jutterström puolusti yleisradiotoimintaa. Hänen ehdotuksensa mukaan kaikkien ruotsalaisten tulisi rahoittaa SVT:n toimintaa ansiotuloistaan. Hän myös visioi, että tulevaisuudessa Ruotsin television, ja miksei muidenkin eurooppalaisten yleisradioyhtiöiden ohjelmia, voitaisiin tarjota Googlen tyyppisessä palvelussa internetissä.

Sanomatalosa järjestetty seminaari kokosi lähes sata kuulijaa.

Kirjoittaja: Irina Haltsonen