jokela1

Yliasiamies Heleena Savela kertoi avauspuheessaan, että Jokelan koulusurmat mediassa -hanke lähti liikkeelle säätiön aloitteesta. Kuva: Mikko Stig

 

jokela2

Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen otti esiin poliisin tiedotustoiminnan puutteellisuuden. Etualalla Etelä-Suomen Sanomain päätoimittaja Heikki Hakala ja johtaja Kirsti Lindroos opetushallituksesta.
Kuva: Mikko Stig

Jo ennakkoon suurta kiinnostusta herättänyt tutkimus: Jokelan koulusurmat mediassa julkistettiin maanantaina 2. kesäkuuta.  Päivälehden museolla pidettyyn seminaariin osallistui alan tutkijoita, toimijoita ja kriisityössä mukana olleita asiantuntijoita, yhteensä lähes 100 henkilöä.

Tutkimusryhmää johtanut tutkimusjohtaja Pentti Raittila totesi avauspuheenvuorossaan, ettei tutkimuksen tavoitteena ole jakaa toimittajille langettavia enempää kuin vapauttaviakaan tuomioita.Tutkimuksen päähuomio ei myöskään ole yksittäisissä ylilyönneissä, vaan tutkimuksen ja siitä julkaistun kirjan ensisijaisena tavoitteena on virittää keskustelua kriisiuutisoinnin vaikeista kysymyksistä. Kirjassa tapahtuman eri osapuolet – Jokelan nuoret, kriisityöntekijät, journalistit ja yleisön edustajat – saavat äänensä kuuluviin. Erityinen huomio tutkimuksessa kiinnitetään verkossa julkaistuun materiaaliin.

Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja, Etelä-Suomen Sanomain päätoimittajaHeikki Hakala kiitti tutkijoita erinomaisesta raportista: ”Toivon, että tätä syvällistä tutkimusta luetaan ahkerasti kaikissa toimitukissa.” Hakala otti esille viranomaisten tiedotustoiminnan epäonnistumisen, mikä johti siihen, että toimittajat joutuivat turvautumaan silminnäkijähaastatteluihin. Puheenvuorossaan Hakala pyysi anteeksi toimittajien ylilyöntejä tapahtumapaikalla.

Jokelan nuorten adressin alullepanija Ville Korhonen ihmetteli puheenvuorossaan varsinkin valokuvaajien toimintaa. Hänen mielestään kuvaajat olisivat voineet jättää yksittäiset henkilöt rauhaan ja keskittyä suurten joukkojen kuvaamiseen. Tällöin yksittäiset henkilöt eivät olisi tahtomattaan joutuneet lehtien palstoille ja televisiokanavien uutislähetyksiin.

Tutkimus tehtiin Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen Journalismin tutkimusyksikössä. Helsingin Sanomain Säätiön rahoittama tutkimus lähti liikkeelle säätiön aloitteesta.

Jokelan koulusurman mediassa (PDF)