Säätiöltä rahoitus kahdelle tutkimushankkeelle
Rahoitetuissa hankkeissa perehdytään television urheilutarjontaan ja johtajaksi kasvamiseen media-alalla.
Rahoitetuissa hankkeissa perehdytään television urheilutarjontaan ja johtajaksi kasvamiseen media-alalla.
Helsingin Sanomain Säätiön toimittajastipendihaku ulkomaisiin huippuyliopistoihin lukuvuodeksi 2026-2027 on nyt auki! Valittavana on lyhyitä ja pitkiä kursseja, jotka on tarkoitettu uransa alkuvaiheessa, keskivaiheilla tai johtotehtävissä oleville toimittajille.
Vuoden 2025 tutkimus- ja koulutushankkeiden rahoittamiseen säätiö on varannut kaksi miljoonaa euroa.
Koulutukseen sisältyy kolme lähijaksoa New Yorkissa.
Vuoden 2024 Kehitysjournalismin palkinnon teema oli demokratia ja sananvapaus.
Ideapaperit tulee jättää 5. toukokuuta mennessä.
Haun tulokset julkistetaan toukokuussa 2025.
Saarikoski aloittaa tehtävässään 1. toukokuuta 2025.
Palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa.