”Meillä Sanomissa on aina arvostettu sarjakuvia.” Tuo Aatos Erkon minulle joskus 2000-luvun alussa lausuma toteamus sisältää kaiken. Kun Eljas Erkko toi päätoimittamaansa Helsingin Sanomiin syksyllä 1927 Akseli Halosen sarjakuvan Herra Pulliainen, alkoi kehitys, joka muutti suomalaisen mediamaiseman, lavensi suomalaista kulttuuria ja siinä sivussa vaurastutti yhtiötä.
Sanoman sarjakuvien historia on kuin nukka nukalta valmistettu ryijy, jossa lankoja riittää. Sain Helsingin Sanomain Säätiöltä 2023 apurahan tuon ryijyn kutomiseen. Ryijyni kudelma on valmis ja kuviot näkyvät 2027, jolloin Sanoman sarjakuvat täyttävät sata vuotta.
”Ainoa hiiri, joka on tervetullut joka kotiin”, kertoi Helsingin Sanomat toukokuussa 1931, kun se oli napannut itselleen Aamulehden hylkäämän Mikki Hiiren, mikä edesauttoi parikymmentä vuotta myöhemmin Aku Ankka -lehden päätymistä nimenomaisesti Sanoman talliin 1951. Muitakin ottajia olisi kyllä ollut.
”Maailman hauskin kuvasarjalehti” Aku Ankka tahkosi alusta asti rutkasti rahaa yhtiölle, mikä puolestaan turvasi myöhemmin 1970- ja 1980-luvulla monen Sanoman julkaiseman aikakauslehden julkaisemisen. Tuo räpyläjalan ja siimahännän elätettävänä oleminen ärsytti monia.
Sarjakuva on ollut mukana monissa Sanoman kustannusmaailmaan liittyvissä käänteissä: ensimmäinen Helsingin Sanomien julkaisema kirja oli Akseli Halosen sarjakuvateos Olli, Halli ja Kisimirri vuodelta 1929.
Sarjakuvakirjoja alkoi tulvia Sanomapainosta 1960-luvun lopulla, kun Tenavat ja Asterix olivat tuomassa Suomeen meillä siihen asti varsin vähän tunnettua sarjakuva-albumimuotoa.
Sanoma oli myös aloittanut monipuolisen sarjakuvalehtien julkaisemisen pian Aku Ankan lanseeraamisen jälkeen kokeillen sitten seuraavina vuosikymmeninä hyvinkin monenlaisia nimikkeitä.
Helsingin Sanomat julkaisi vuodesta 1936 lähtien Kuvakertomuksia, erillistä amerikkalaisten esikuvien mukaista sarjakuvaliitettä. Sen sarjakuvissa käytettiin 1937 myös ensimmäisen kerran lehden historiassa neliväripainatusta. Talvisodan syttyminen lopetti Kuvakertomukset, ja kesti lähes puoli vuosisataa ennen kuin Ilta-Sanomat palautti Sanomiin 1986 erillisen sarjakuvaliitteen.
Suurin osa sanomalehdissä julkaistavista sarjakuvista on ollut pääasiassa ulkomaista alkuperää. Tuo materiaali päätyy lehtiin välitystoimistojen eli ns. sarjakuvasyndikaattien kautta. Syndikaattien agentit ovat kiertäneet lehdissä kerran pari vuodessa kauppaamassa uutta materiaalia. Sanoman suhteen tilanne on ollut toinen. Erkoilla oli aina Eljas Erkon ajoista lähtien ystävyyssuhde ruotsalaiseen Bull’s Presstjänstin omistajaperhe Steinsvikiin. Isät Bjarne ja Eljas ja pojat Hjalmar ja Aatos olivat elinikäisiä ystäviä. Se toi lisämausteen kaupankäyntiin.
”Meille ei myyty sarjakuvia, me ostimme sarjakuvia”, kertoi Aatos Erkko, mikä todistaa siitä, että isä ja poika Erkko olivat 1930-luvulta lähtien myös ajan tasalla alasta ja sen muutoksista.
Sanoma pyrki toimimaan aktiivisesti myös toiseen suuntaan. Eljas Erkko suunnitteli 1939 Arnold Tilgmannin sanattoman Aaro Varis -sarjakuvan vientiä ulkomaille. Alkusyksyn kirjeenvaihdossa Bull’sin kanssa pohdittiin sitä, että ”kunhan tämä eurooppalainen konflikti päättyy, niin päästään jatkamaan ponnisteluja.” Konflikti syveni pian sodaksi, ja Aaro Varis jäi Suomeen.
Sanoman kuvatoimisto Lehtikuva suunnitteli 1950-luvulla omaa sarjakuvien syndikointia muun välitystoiminnan ohessa, mutta se jäi muistioiden asteelle.
Suomi ja suomalainen kulttuuri olisivat hyvin erilaisia ilman Aku Ankka -lehden läpitunkevaa vaikutusta yli 70 vuoden ajalta. ”On siinä varsinainen Hannu Hanhi”, ”mietintämyssy”, ”pellepeloton”… Suomen kieli on saanut arkeensa Sanoman sarjakuvalaivastosta roppakaupalla käsitteitä ja ilmaisuja.
Aku Ankan veljenpojat Tupu, Hupu ja Lupu antoivat 1990-luvun puolivälissä nimensä jääkiekkoketjulle Saku Koivu – Jere Lehtinen – Ville Peltonen. Mutta kuka muistaa sitä, että samaisen kolmikon mukaan nimettiin myös 1990-luvun lopussa Kokoomuksen kansanedustajat Anssi Rauramo, Kari Häkämies ja Sauli Niinistö?
Ja jo aiemmin Kissalan pojat, Helsingin Sanomien legendaarinen sarjakuva vm. 1933 tuli myöhemmin poliisien lempinimeksi, Tenavien Eppu toi meille ”turvarievun”, jne. jne.
Muumipeikko tuli suomenkielisen yleisön luettavaksi ensin Ilta-Sanomien sarjakuvana 1955 yli puoli vuotta ennen ensimmäistä muumikirjaa. Ilta-Sanomien levikki oli tuolloin yli 60 000 kappaletta, kun muumikirjojen painokset olivat alle kymmenen prosenttia siitä.
Totuus on se, että siellä missä Suomessa on ollut sarjakuva, siellä on ollut myös Sanoma.
Mutta miten lehtien digitalisoituminen vaikuttaa sarjakuvien lukemiseen?
Miten ihmiset lukevat sarjakuvia sitten, kun Päivälehden perustamisesta tulee vuonna 2039 kuluneeksi 150 vuotta? Noihin kysymyksiin haetaan vastauksia syksyllä 2027 kansainvälisessä sarjakuvakonferenssissa, jossa käydään läpi sarjakuvan matkaa Päivälehden syntyajoilta kohti tulevaa.
Eljas Erkko kirjoitti ulkomaanmatkaltaan 1950-luvulla Helsingin Sanomien toimitussihteerille: ”Näin kauhukseni, että sekä Kissalan pojat että Kippari Kalle olivat sunnuntain lehdestä pois. Niitä ei saa koskaan jättää pois. Kymmenet tuhannet sekä nuoret että vanhat odottavat niitä. Mieluummin saa koko kirjallinen tai kaupallinen osasto jäädä. Kenen keksintöä tämäkin nerokas aate oli?”
Meillä Sanomissa on aina arvostettu sarjakuvia.
Juhani Tolvanen, sarjakuvaneuvos, Ilta-Sanomien sarjakuvatoimittaja, emeritus
Helsingin Sanomain Säätiö myönsi Juhani Tolvasen tutkimushankkeelle 40 000 euron tutkimusrahoituksen keväällä 2023.
