Mitä mediatutkimuksella on antaa medialle? Voiko tutkimusta edes tehdä medialiiketoiminnan tai hektisen uutistyön lähtökohdista? Kuinka lisätä yhteistyötä tutkijoiden ja toimittajien välillä?
Muun muassa nämä teemat olivat esillä avoimessa Media ja mediatutkimus -keskustilaisuudessa torstaina 9.10. Päivälehden museossa. Kun intohimoiset ammattilaiset tutkimuksen ja journalismin maailmasta kohtasivat, yleisö sai seurata paitsi asiantuntevaa myös ajoittain kipakkaa keskustelua.
Professori Pekka Aula lämmitti tunnelman jo avauspuheenvuorollaan. Lukuisia media-alan tutkimushakemuksia läpikäyneenä hän kysyi, onko media- ja viestintätutkijoiden menetelmäosaaminen pysynyt kiinni ajassa. Aula kannusti tutkijoita ”menetelmäaktivismiin”, todelliseen poikkitieteellisyyteen ja uudenlaiseen määrälliseen tutkimukseen – pohtimaan vaikka supertietokoneiden tarjoamia mahdollisuuksia. Nykyisin laadullinen tutkimusote hallitsee mediatutkimusta.
Mitä mediatutkimuksella on antaa medialle, kuului ensimmäisen paneelikeskustelu otsikko. Helsingin Sanomien talouden ja politiikan toimituksen esimies Jussi Pullinen luotsasi keskustelua, jossa tutkijoita edustivat Laura Ahva ja Anu Koivunen ja median tekijöitä päätoimittajat Perttu Kauppinen (Iltalehti) ja Minna Holopainen (STT).
Toimittajia moititaan usein siitä, etteivät he seuraa alan tutkimusta. Mikä nyt kiinnostaisi toimituksissa? Kauppinen nosti esiin kuluttajien tunteet: niiden ymmärtäminen auttaisi tuotekehityksessä. Holopainen kiinnitti huomiota toimituksissa kasvaneeseen analytiikan käyttöön: toimitukset saavat nykyisin valtavasti tietoa siitä, mitä ihmiset lukevat ja miten, mutta: ”Jääkö jotain sellaista huomaamatta, mitä ei mitata?”
Molemmat päätoimittajat korostivat media-alalla ensisijaisesti ratkaistavaa kysymystä: ansaintalogiikka on saatava kuntoon, tai ei ole mediaa, jota tutkia.
”Tutkimuksen ei tarvitse osoittaa meille, että se on tarpeellista. Tiedämme, että se on. Mutta monesti vastauksia kysymyksiin tarvitaan niin nopeasti, ettei ole aikaa odottaa vuosien tutkimushanketta”, sanoi Minna Holopainen.
Tutkijat pohtivat, etteivät tieteen normit ja rahoitus tällä hetkellä tue nopeaa reagointia.
”Tutkimushakemuksiin on varattava todella paljon aikaa. Siinä kohti on enää vaikea lähteä hakemaan relevantteja näkökulmia toimituksista”, sanoi Laura Ahva.
”Rahoitusmuodot eivät tee yhteistyötä mahdottomaksi, mutta tutkimusideoita ei voi rakentaa vain liiketoiminnan varaan. Hankkeet rakennetaan aiheiden kautta. Rahoittajille niissä on oltava jotain innovatiivista, tieteen kannalta merkityksellistä”, sanoi Anu Koivula.
Yhdessä pohdittiin sitä, miten tutkimusideoita pitäisi pallotella jo paljon varhaisemmassa vaiheessa. Samoin todettiin, etteivät yhteisetkään kiinnostuksenkohteet välttämättä kohtaa, koska toimituksissa ja tutkimuksessa samoista asioista puhutaan eri kielellä.
Päivän jälkipuoliskon keskustelussa mentiin askel syvemmälle uusien tutkimusmenetelmien mahdollisuuksiin ja haasteisiin. Tutkijat Miika Vähämaa ja Juha Herkman sekä Iloom-yrityksen innovaatiojohtaja Sari Siikasalmi kertoivat, miten he itse ovat esimerkiksi työstäneet suuria datamassoja ja hyödyntäneet koneoppimista.
Digiaikana mahdollisuudet ovat valtavat, koska julkisesta keskustelustakin on saatavissa paljon aiempaa enemmän aineistoa (journalistisen sisällön lisäksi esimerkiksi sosiaalinen media). Samalla datan käsittelyssä pitää kuitenkin varoa vinoumia ja perusteettomia tulkintoja.
”Minusta olemme nyt siinä tilanteessa, että laadullisen tutkimuksen kriteerit ja määrällisen tutkimuksen menetelmät ovat kohtaamassa”, sanoi Siikasalmi.
Helsingin Sanomain Säätiö järjesti Media ja mediatutkimus -keskustelutilaisuuden edistääkseen tutkijoiden ja toimittajien yhteydenpitoa ja auttaakseen löytämään tutkimuksen ja journalismin rajapintoja. Säätiön tehtävänä on tukea suomalaista mediaa ja laatujournalismia sekä toimia sananvapauden puolesta. Säätiö tukee viestintään, viestintäteollisuuteen sekä sananvapauden edistämiseen liittyvää tutkimusta.
Teksti: Anna-Mari Hänninen l Kuvat: Matilda Gronow
