HS Säätiön ensimmäinen pamfletti: Sananvapauden puolustajien pelikirja

Ajankohtaista 18.09.2025

HS Säätiö tukee sananvapautta, journalismia ja medialukutaitoa. HS Säätiön pamfletit ovat puheenvuoroja ajankohtaisiin media-aiheisiin. Kirjoituksia pyydetään eri alojen asiantuntijoilta, eivätkä ne välttämättä heijastele säätiön hallituksen näkemyksiä.

Sisällysluettelo:

Pamfletin alkusanat: Sananvapauden rakenteet

Liberaali ja antiliberaali todellisuus
Matka pelkoon
Johtajat vaihtoon ja omalle kuplalle mieluisaa sisältöä kehiin
Ahkeria kiusantekijöitä
Oikeusvaltio altavastaajana
Taistelu tiedosta
Kleptokratia haastaa demokratian
Mistä puhumme, kun puhumme vapaudesta?
Tosiasioiden tuotanto ja kulutus
Polarisaatiosta itsesensuuriin
Demokraattinen dialogi on pelotonta
Kun yhteiskunnallinen vaikuttaminen jää harvojen herkuksi
Sosiaalista mediaa säänneltävä
Solidaarisuus on menetelmä puolustaa ihmistä
Sanan ja joukkojen voimaa
Sananvapauden puolustajien pelikirja

Pamfletin alkusanat: Sananvapauden rakenteet

”Emme nähtävästi voi luottaa siihen, että Suomen Akatemia täysin vapaasti harkitessaan ohjaisi rahoitusta kohteisiin, joihin rahoitus on tarkoitettu.”
Ministeri Wille Rydman (HS 27.6.2025)

Tämä on sananvapauden puolustajien pelikirja. Väitän, että riippumaton tiede, taide, lehdistö ja kansalaisjärjestöt yhdessä muodostavat sananvapauden rakenteet, joita tällä hetkellä uhataan kaikkialla Euroopassa.

Haaste on tietopoliittinen: mitä lapsille saa opettaa, mitä ihmisille kerrotaan. Haaste on filosofinen: mitä tarkoitetaan vapaudella, millaista on hyvä elämä, mikä on ihmiskuvamme. Haaste on kulttuuripoliittinen: millainen yhteisö on hyvä. Haaste on perhepoliittinen: mikä on naisen paikka ja millainen on oikea mies.

Haastajien etujoukko on globaali antiliberaali liike, jonka keskus löytyy Unkarista. Se lukee kirjoja, joita liberaalit eivät lue ja kuuntelee oppi-isiä, joilla on rahoitus kunnossa. Mitä sananvapauden rakenteita julkisen talouden haasteiden kanssa kipuileva Eurooppa on valmis ja kyvykäs ylläpitämään, jottei liberaali eliitti häviä taistelua tosiasioista jo ennen kuin se myöntää olevansa eliitti?

Haastetta lisää polarisaatio, joka itsessään rapauttaa demokratiaa, sekä vihaa ruokkiva sosiaalinen media. Meidän on nyt pystyttävä parempaan, jos haluamme säilyttää eurooppalaisen oikeusvaltion ja liberaalin demokratian. Tehtävämme on yhdessä puolustaa ja vahvistaa sananvapauden rakenteita.

Tämä pamfletti kutsuu meitä havahtumaan siihen, että Puolan ja Unkarin johdon vuonna 2016 julistama kulttuurin vastavallankumous eurooppalaista liberalismia vastaan on saanut kosolti monenkirjavia liittolaisia kautta Euroopan. Et kai ole huomaamattasi yksi heistä?

Se kutsuu meitä muistamaan Euroopan historiaa ja huomaamaan, että emme ole ensimmäistä kertaa miettimässä, mitä vapaus vaatii. Todennäköisesti et joudu vankilaan, kuten Václav Havel vuonna 1977 noustuaan puolustamaan nuorten rockmuusikoiden taiteellisen ilmaisun vapautta. Mutta kyllä vapauden puolustaminen aina jotain vaatii.

Se voi vaatia meiltä kaikilta myös sellaisten toimijoiden ja instituutioiden puolustamista, joita olemme pikemminkin tottuneet haastamaan ja kritisoimaan. Se voi vaatia meitä kurkottamaan oman kuplamme ulkopuolelle ja huomaamaan, että samassa veneessä on monenlaista porukkaa. Se usuttaa meidät ulos asiantuntijuuden turvallisesta kolosta, laajempaan älylliseen solidaarisuuteen.

Ovatko juuri sinun työskentelyedellytyksesi heikentyneet? Puristaako pelko, että saatatkin menettää työsi ja toimeentulosi? Et ole ainoa! Voi olla, että pomosi pelkää asemansa puolesta vielä enemmän. Tule siis katsomaan mitä Euroopassa tapahtuu. Miten Zygmunt Baumanin käsitteellistämä inha liquid fear alkaa täyttää sielunkolojamme.

Rosa Meriläinen

Abstrakti kuvitus, joka pohjautuu Rosa Meriläisen henkilökuvaan. — Graafikko Johannes Nieminen suunnitteli HS Säätiön pamfletin kannen käyttäen Rosa Meriläisen kuvaa pohjana.

1. Liberaali ja antiliberaali todellisuus

Voi kuulostaa yksinkertaistavalta jakaa maailma liberaaliin ja antiliberaaliin sfääriin, koska kumpikaan ei tietenkään muodosta johdonmukaista aatteellispoliittista kokonaisuutta. Useimmilla on yleensä lähinnä satunnaisia mielipiteitä yksittäisistä asioista, ei suurta yhteiskunnallista suunnitelmaa. Toivon kuitenkin voivani avata tässä pamfletissa puolustamisen arvoisten instituutioiden ja aatteiden kokonaisuutta, joiden varassa ihmisoikeudet kuuluvat myös kaikille vähemmistöille, sukupuoli ei määrittele asemaamme yhteiskunnassa, demokratia ja oikeusvaltio suojelevat jokaista mielivallalta, hyvinvointi ja sivistys kuuluvat kaikille ja kaikki ovat kiinnostuneita tosiasioista.

Antiliberaalit ja autokraattiset pyrkimykset lähtevät siitä, että vaaleilla vallan saatuaan valtaa voi käyttää myös vähemmistöjä ja vastustajia vastaan, oikeusvaltiota ja vapaan sivistyksen instituutioita rapauttaen. Antiliberaali agenda voi naamioitua niin uskontoon, kansallismielisyyteen, maahanmuuttovastaisuuteen, talouskuriin kuin perinteisiin perhearvoihinkin. Ja siksi sen liittolaiseksi saattaa liberaalikin harhautua. Jos siis tavan liberaali tieteentekijä on tykännyt hyökätä oman yliopistonsa tehottomuutta vastaan, hän voikin yhtäkkiä joutua masinoidun propagandan pelinappulaksi sitä itse edes huomaamatta.

Autokraattiset, antiliberaalit pyrkimykset eivät tietenkään ole vain eurooppalainen haaste. Jaan täysin Anne Appelbaumin ajatuksen, että koska autokraatit pelaavat yhteen maantieteellisistä rajoista viis, myös demokraattisten voimien pitäisi näin tehdä. Mutta sallikaa hyvät lukijat minulle edes tämä rajaus: olen kirjoittanut tämän kirjan Euroopasta, jotta osaamme puolustaa sananvapauden rakenteita Euroopassa. Se on meidän eurooppalaisten käsissä, meidän asiamme hoitaa.

Tämän pamfletin tarkoitus on tuoda eurooppalaisen sananvapauden rakenteet yhteen, osaksi samaa keskustelua ja yhteistä taistelua demokratian ja oikeusvaltion puolesta.

Olen havainnut, että toistaiseksi tieteen, taiteen, lehdistön ja kansalaisjärjestöjen toimijat käyvät omissa piireissään omia hätääntyneitä puolustustaisteluitaan huomaamatta, että olemme samassa veneessä, saman kotkan raastaessa käsistämme yhteistä kirjaamme. Tai ehkä jopa joskus olemme huojentuneita, jos kiusantekijät ja leikkaajat ovat vaihteeksi kaverin kimpussa?

2. Matka pelkoon

Tervetuloa matkalle eurooppalaisen sananvapauden rakenteisiin: miten tieteen, taiteen, lehdistön ja kansalaisjärjestöjen riippumattomuutta uhataan eri puoli Eurooppaa. Matka alkaa Giorgia Melonin Italiasta. Italian valtiollisen mediayhtiön RAI:n nimestä tulee monelle keski-ikäiselle mieleen Berlusconi ja vähäpukeiset kaunottaret, mutta siellä tosiaan on työskennellyt kosolti riippumattomia journalisteja tekemässä uutistyötä. Nyt he ovat lakkoilleet, koska RAI:n toimittajien mukaan Melonin hallitus yrittää muuttaa RAI:n hallituksen äänitorveksi. RAI:n suurin toimittajajärjestö Usigrai totesi lakostaan: ”Lakkoilemme puolustaaksemme julkisen radio- ja televisiopalvelun autonomiaa ja riippumattomuutta poliitikkojen kaikkialle ulottuvalta informaatiotilan hallinnalta.”

Italiassa on ennenkin nimitetty RAI:n johtoasemiin hallitukselle uskollisia henkilöitä, mutta siitä lähtien kun Meloni nousi valtaan vuonna 2022, Politico-lehden mukaan useat juontajat ja johtajat ovat eronneet yhtiöstä vedoten poliittiseen painostukseen. Toimittajien painostukseen käytetään muun muassa kunnianloukkaussyytteitä. Siksi Melonin puolue, Italian veljet, on myös ajanut kunnianloukkaustuomioiden koventamista.

Kunnianloukkaussyytteet ovat Suomessakin tuttu äärioikeiston strategisen trollauksen keino. Toimittaja Johanna Vehkoo joutui vuosien limboon tunnetun natsin tekemän kunnianloukkaussyytteen takia. Vehkoo oli kutsunut yksityisessä Facebook-päivityksessään tunnettua natsia natsiksi ja natsipelleksi. Vehkoon kirja Oikeusjuttu kulukoon kaikkien sananvapauden puolustajien käsissä. Melonin hallitus on Politicon mukaan saanut syytöksiä kunnianloukkaussyytteiden strategisesta käytöstä.

Minä seisoskelen torstaina 5.6.2025 Torinossa kapusiinikirkon pihalla juttelemassa camparispritz kädessäni paikallisten nuorten kanssa. Osallistuin kulttuurialan eurooppalaisen kattojärjestön Culture Action Europen konferenssiin paikallisten vapaaehtoisten kanssa. Olen täynnä kansalaisyhteiskunnan henkeä, sillä meneillään on nuorten kulttuurijärjestön Club Silencion bileet, joissa yhdistettiin teknomusiikki ja museovierailu. Päivällä olin osallistunut Palestiina-mielenosoitukseen. Olin laulanut Bella Ciaota lukiolaisten kanssa ja tehnyt Instagramiin videon, jonka kommenteissa minua syytettiin Hamasin tukemisesta.

Hehkuttelin nuorille Torinon seiniltä löytämiäni mahtavia kiistakirjoituksia, kuten “Your friend is my rapist” eli “sinun ystäväsi raiskasi minut”. Valittelin sitä, että joudun lähtemään kotimaahani juuri kun Torinon Pride alkaisi. Pride kuuluu lempitapahtumiini: miten tärkeää on antaa ihmisille paikka olla oma itsensä toisten ihmisten edessä ja miten tärkeää on, että me liittolaiset olemme paikalla kertomassa, että meidän kanssamme te olette turvassa.

Olen kiertänyt Euroopan Pride-kulkueita. Ehdottomasti lämminhenkisin on ollut Reykjavikin Pride, jossa tuntui olevan paikalla aivan koko Islanti vauvasta vaariin. Pelottavin on ollut Riikan Pride, missä kourallinen kulkuelaisia värisi mellakkapoliisien ja mellakka-aitojen suojissa tuhansien äärioikeistolaisten heitellessä meitä kaljapulloilla ja huudellessa törkeyksiä, pukeutuneina anaaliseksikieltoa esittäviin t-paitoihin.

Kysyin nuorilta, millainen puolestaan on Torinon Pride. Nuoret sanoivat, että ennen se on ollut iso, mutta nyt moni empii, uskaltaako osallistua vai voiko joutua pidätetyksi terroristina. Pridessä. Nuoret kertoivat, että pelko on kaiken järjen mukaan turha, mutta silti totta ja rajoittaa ihmisiä. Löydän myöhemmin netistä kirjoituksen, joka kertoo juuri Torinolla olleen merkittävä rooli italialaisessa sateenkaariliikkeessä 1970-luvulta asti. Mistä kaikista kansalaisoikeuksista voidaan tässä ajassa vielä peruuttaa?

Serbiassa on nähty vuonna 2025 mittavia protesteja korruptiota vastaan, mutta kuultu myös jotain epätavallista: mielenosoitusten hajottamiseen epäillään käytetyn ääniasetta. Mielenosoittajat kertovat aallon kulkeneen heidän lävitseen ja “äänipommin” aiheuttaneen huonoa oloa ja jopa kuulovaurioita. Opiskelijoita ja nuoria on häädetty kaduilta muuallakin, eikä aina väkivallattomasti. Mitä kaikkea meidän täytyykään pelätä?

3. Johtajat vaihtoon ja omalle kuplalle mieluisaa sisältöä kehiin

Entä kun pelko siirtyy kaduilta kabinetteihin? Suomen Museoliitto järjesti minulle tapaamisen eurooppalaisten museoiden kattojärjestön NEMO:n pääsihteerin Julia Pagelin ja heille museoihin kohdistuvasta poliittisesta vaikuttamisesta raportin tehneen puolalaisen arkeologin Paulina Florjanowiczin kanssa.

Olin lukenut raportin tukka pystyssä: suurin osa museoista kertoo olleensa poliittisen vaikuttamisen kohteena. Se on näkynyt niin budjeteissa kuin näyttelysisällöissäkin. Siis yli puolet eurooppalaisista museotoimijoista ilmoittaa, että poliittinen vaikutus näkyy museoiden ohjelma- ja näyttelypäätöksissä! 75 prosenttia kansallisista museojärjestöistä arvioi, että heidän maansa museot ovat poliittisen vaikutuksen alaisia. Riippumattomuus horjuu jossain niin pysyvässä kuin muistiorganisaatioissa, joiden tehtävä on säilyttää menneiden sukupolvien perintö tuleville sukupolville.

Olin kuullut jo ennen tätä aamuista tapaamista, että Puolassa on vuonna 2024 vaihdettu kolmekymmentä museonjohtajaa vallan vaihduttua vaalien jälkeen. Niin oli tehnyt myös edellinen hallitus. Polarisaatio ja kulttuurisotien välineeksi joutuminen syö luottamuspääomaa, eikä museonjohtajan virka näytä arvovaltaiselta herkulta mahdollisesta suuri-ikkunaisesta kulmahuoneesta huolimatta. Eihän potkujen syyksi sanota sitä, että olit edellisen hallituksen nimittämä, vaan potkujen perusteina käytetään virheitä taloushallinnossa tai esimerkiksi epäasiallista käyttäytymistä. Jokainen on joskus tehnyt jonkin virheen, jos riittävän ahkerasti tongitaan.

Saavuimme Museoliiton toimistolle samaan aikaan Florjanowizcin kanssa, märkinä kuin koirat. Tuota pikaa paikalle saapui myös Pagel, yhtä kylmissään. Kesäkuun toinen viikko oli sateinen ja kylmä ympäri Eurooppaa. Otimme kahvit, ja hyppäsin lyhyen small talkin jälkeen itse aiheeseen. Kerroin haluavani tietää, mistä he ymmärsivät, että tällainen raportti museoihin kohdistuvasta vaikuttamisesta täytyy tehdä. Onhan poliittista painetta ollut ennenkin.

Naiset puhuivat intuition merkityksestä harmaalla alueella. Siitä, miten museoverkoston tapaamisissa alettiin puhua tarpeesta käydä hankalista asioista keskustelua turvallisissa tiloissa. Sanoja arkailtiin. Huomattiin, että joistakin aiheista oli vaikea saada puhujia julkisiin tilaisuuksiin.

Olennainen havainto: ei ole löytynyt yhtään maata, jossa tällaisia ongelmia ei ole lainkaan. Joissakin maissa ihmiset eivät vain tajua, että tätä vaikuttamista tapahtuu, minulle sanottiin. Vaikka virallisesti sensuuri ei ole käytössä missään EU-maassa. Mitä hyötyä on muodollisesta sananvapaudesta, jos sitä ei tosiasiallisesti voida käyttää, minulta kysyttiin.

Latautuneet käsitteet kuten nationalismi ja kolonialismi, idän ja lännen väliset väärinymmärrykset ja toisaalta museoiden velvollisuus turvata kokoelmansa missä tahansa ajassa tuottavat kaikki erilaista painetta museonjohtajille. Riippumattomuuden säilyttäminen näyttää joskus saavan itsesensuurin ja ylenpalttisen varovaisuuden kaavun.

Turvaaviksi tekijöiksi minulle kerrottiin se, jos museo kykenee säilyttämään kontaktin monenlaisiin yleisöihin ja pystyy ylläpitämään keskusteluyhteyttä poliitikkojen kanssa. Pysymään koko ajan hereillä siitä, mitä tosiasiallisesti politiikassa tapahtuu ja valitsemaan fiksusti liittolaisensa. Kansainvälisten verkostojen ja mahdollisimman avoimen keskustelun lisäksi naiset painottivat sen merkitystä, että maasta löytyy julkisia kulttuuripoliittisia asiakirjoja, joiden linjauksiin ja kriteereihin vedota.

Lähden tapaamisesta hämmentyneenä. Nythän Puolassa vallassa ovat liberaalit. Hekään eivät malta olla vaihtamatta johtajia vallan saatuaan. Puolan esimerkki onkin osuva, kun puhutaan poliittisen polarisaation tuhoisuudesta. Aiheesta on hyvä tietokirja: Antti Blåfieldin ja Erja-Outi Heinon Puola on samaa maata. Pelkästään äärioikeiston syyttäminen olisi kaltaiselleni (olen vihreiden jäsen) helppoa, mutta se ei nyt riitä. Polarisaatio itsessään on ongelma, johon sortuminen osoittaa liberaalien selkärangattomuutta ja epästrategisuutta. Meidän on pystyttävä parempaan.

Mieleeni muistui kotiin kävellessäni ensimmäinen vierailuni Puolassa kaksikymmentä vuotta sitten. Olin silloin nuori kansanedustaja, joka oli läkähtynyt työn sosiaalisesta vaativuudesta. Lähdin yksin reppureissaamaan Puolaan, jotta minun ei tarvitsisi puhua kenellekään. Päädyin harhailemaan Auschwitzissa ajatellen, että Euroopassa sentään muistetaan, että ei koskaan enää. Muistetaanko?

4. Ahkeria kiusantekijöitä

Tutkijoilla ei ole helppoa heilläkään. Esimerkiksi Unkarissa sukupuolentutkimus on lakkautettu kokonaan: on siis tutkimuskysymysten lisäksi kokonaisia tutkimusaloja, jotka eivät kansalliskonservatiiveille kelpaa.

Urheutta vaaditaan kaikkialla Euroopassa, jos haluaa käydä julkista keskustelua ristiriitoja herättävistä aiheista, tai sattuu olemaan nainen. Tutkijoihin kohdistuva häirintä Euroopassa on liittynyt esimerkiksi korona- ja ilmastokysymyksiin ja on yleisempää nais- kuin miespuolisten tutkijoiden kohdalla. Naispuolisten tutkijoiden häirintä on myös usein seksististä, henkilökohtaista ja pitkäkestoista.

Oma kotimaani Suomi on syksyllä 2025 julkaistun akateemisen vapauden indeksin mukaan pudonnut 38 sijaa kahdessa vuodessa. Koulutuspolitiikan tutkija Mikko Poutanen sanoo Yliopisto-lehden haastattelussa, kuinka näkyvät poliitikot harrastavat perusteetonta tiedekritiikkiä: “Nostetaan yksittäinen tutkimusrahoitus tikun nokkaan ja repostellaan sitä perehtymättä tai keskustelematta. Viestinä on usein, että julkisia varoja käytetään löperösti.”

Verkkoviha valitettavasti myös toimii vaientamisen tekniikkana. Osa tutkijoista on lopettanut aktiivisen tiedeviestinnän. Itsesensuurin mekanismien ymmärtäminen onkin tärkeä osa koko keskustelua. Hyvä kuvaus aiheesta on Havelin essee Voimattomien voima, jossa lähtökohtana on vihanneskauppiaaseen liittyvä kysymys: kun tšekkoslovakialainen vihanneskauppias ripusti näyteikkunaansa tomaattien viereen kyltin “kaikkien maiden proletariaatit, liittykää yhteen”, miksi hän teki niin?

Havel avaa tässä tunnetuimmassa esseessään mekanismeja, joilla ei-vapaassa maassa ihmiset päätyvät äärimmäisessä varovaisuudessa ja paineessa toistelemaan lauseita, joita kuuluu toistella saadakseen olla rauhassa ja turvassa. Ja välttelemään todenpuhumista.

Toinen klassikko on Michel Foucault’n teos Tarkkailla ja rangaista, jossa hän kuvaa täydellisen valvonnan kohteena olevaa ihmistä, joka viimeistelee valvonnan tarkkailemalla itse itseään.

Miesklassikot eivät onnistu tavoittamaan sitä, miten erityisesti naisiin kohdistuva sukupuolittunut ja seksistinen häirintä onnistuu rapauttamaan tutkijoiden, toimittajien, taiteilijoiden ja aktivistien itsetuntoa. Kun ihminen ei enää usko itseensä, se on traaginen itsesensuurin muoto.

Vastustuskykyäkin löytyy: Ranskassa urhea nainen, islamin tutkimusta tehnyt Anne-Laure Amilhat Szary vei saamansa tappouhkaukset oikeuteen. Tuomioita tuli.

Suomalaiset tutkijat Saresma & al ovat julkaisseet vuonna 2022 raportin verkkovihasta. Raportti korostaa, että verkkoviha on monimutkainen ilmiö, jota tuottavat sekä yksittäiset henkilöt että ääriryhmät eri motiivein. Vaikutusvaltaisimpia ovat ideologit, jotka antavat yksittäisten internetinkäyttäjien verkkovihalle suuntaa ja tarkoituksen.

Osa trolleista saa rahoitusta toiminnalleen. He ovat osa järjestäytyneiden yhteiskunnallisten liikkeiden verkostoa, joka ei tähtää tasa-arvoon ja moniääniseen demokratiaan.

On aika kääntää katse Unkariin.

5. Oikeusvaltio altavastaajana

Olin pyytänyt tapaamiseen Helsingin yliopistossa toimivan Oikeusvaltiokeskuksen johtajan Tuija Braxin kanssa myös neuvottelevan virkamiehen Aleksi Kaleniuksen opetus- ja kulttuuriministeriöstä, sillä hänellä on laaja katse koko hallinnonalan tiedontuotantoon. Kaleniuksen sitoutumisesta työhönsä kertoo se, että hän kiitää tapaamiseen helteisenä päivänä – vaikka on lomalla.

“Jos minä pidän teille pienet kalvosulkeiset”, aloittaa Tuija Brax. Kalvosarjan otsikko on: “oikeusvaltio altavastaajana”. Muistiinpanovälineemme alkavat rahista ja paukkua. Brax vetää meidät läkähdyttävälle matkalle, jonka pihvi on se, että oikeusvaltio, demokratia ja ihmisoikeudet muodostavat keskinäisriippuvaisen kolmion, jonka korruptio tuhoaa.

Ymmärrän, että sananvapauden tosiasialliseen toteutumiseen liittyy perusoikeuksien ja taloudellisten, sivistyksellisten ja sosiaalisten oikeuksien lisäksi myös kokonaisturvallisuuden taso: Ei auta, jos korkeimman oikeuden päätöksissä on hienot perusoikeusperustelut, jos ihmiset eivät uskalla kulkea kadulla – tämä esimerkki Euroopan ulkopuolelta, Etelä-Afrikasta. Mutta kyllä ihmiset pelkäävät myös Euroopassa.

Tuija Brax näyttää minulle kaaviokuvaa, jonka yhdessä kulmassa lukee “fundamental rights” – perusoikeudet ja täsmentää, että tähän kulmaan Rosa kuuluu sinun kysymyksesi taiteen vapaudesta.

Aleksi Kalenius viisaasti liittää keskusteluun myös kysymyksen kouluista. Koulut ovat instituutioita, joiden opetussuunnitelmat Suomessa syntyvät demokraattisessa prosessissa. Mutta jahka ne on kirjoitettu, koulun pitää olla turvassa kaikelta painostamiselta. Voisi olla perusteltua liittää tämän pamfletin sananvapauden rakenteiden listaan myös koko koululaitos lukioineen, päiväkoteineen ja virastoineen.

Mutta ovatko kaikki instituutiot liian isoja ja siten virheellisiä puolustettavaksi? Miten puolustaa instituutioita niin, että samalla näkee niiden kehittämistarpeet? Miten saadaan jokainen sisäpiiri ottamaan vastaan kritiikkiä? Instituution autonomia ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö olisi oikeutta sitä kritisoida – ja silti meidän on puolustettava instituutioiden autonomiaa ja toimintaedellytyksiä.

Tämä vaatii meiltä kaikilta nyt tarkkuutta ja ymmärrystä kunkin instituution tehtävästä. Vastustuskykyä tehokkuuspuheen varjolla tehtävälle instituutioiden kyykyttämiselle samalla, kun aina on kyettävä myös tehokkuuteen eli pidettävä huolta siitä, että veronmaksajien rahoja ei törsätä. Kysymys julkisen talouden kestävyydestä kun on aiheellinen sekin.

6. Taistelu tiedosta

Tuija Braxin kalvosulkeisissa komeillut kuva Budapestin kuuluisan Gellértinvuoren laelle rakennettavasta valtavasta koulutus- ja tutkimusinstituutista jäi kutkuttamaan mielikuvitustani. Otin yhteyttä Unkariin perehtyneeseen tutkija Annastiina Kalliukseen.

Ensimmäisellä yhteydenotolla Kallius haastoi koko kysymykseni siitä, ketkä ja miten vapauttamme haastavat sanoen, että olennaisin pointti lienee se, että antiliberaalit tahot eivät niinkään halua haastaa vapautta, vaan he seuraavat erilaista määritelmää siitä, mitä vapaus ylipäätään tarkoittaa – ja edistävät tätä ideaa monipuolisella tiedontuotannolla.

Gellértinvuorelle nousevan koulutuspytingin rahoittajaa ei tarvitse vaivalla metsästää: se on Kalliuksen mukaan unkarilaiset veronmaksajat. Unkarissa on onnistuttu jo varsin pitkälle toteuttamaan antiliberaali tietopoliittinen vallankumous, missä veronmaksajien resurssit ohjataan vallanpitäjille mieluisan sisällön tuottamiseen. Unkarilaisia antiliberaalin keikauksen instituutteja ja rakenteita on useita. Moniäänisyys ei ole heidän arvonsa.

Gellértinvuoren koulutusinstituutin MCC:n sisarorganisaatio Brysselissä – unkarilaisten verorahoilla sekin – järjestää tilaisuuksia, joissa kerrotaan että (suora sitaatti on vapaasti kääntämäni): “Tämän kaiken sydämessä on EU:n halu määritellä, mikä on totta ja mitä ovat valeuutiset. Uusi raportti paljastaa mittakaavan, jolla EU rahoittaa kokonaista kansalaisjärjestöjen, mediajulkaisujen ja palkallisten “kansalaisyhteiskunnan” toimijoiden ekosysteemiä, jolle maksetaan siitä, että ne valvovat, ilmiantavat ja sortavat poliittisia näkökulmia, jotka eivät mahdu sallittuun käsikirjoitukseen.”

Sain tosiaan tästä kaikesta häikäisevän yksityisluennon Annastiina Kalliukselta Helsingin yliopiston monitieteisen Tutkijakollegiumin tiloissa. Siellä kymmenet eri alojen tutkijat kertovat toisilleen tutkimuksistaan ja antavat kipakkaa, kehittävää vertaiskritiikkiä. Kalliuksen työhuoneen seiniltä minua katsovat Albert Einstein ja Tori Amos.

Otin kuvan, jossa Kallius heristää kahta julkaisua ja sanoa, että tältä näyttää tietopoliittinen vaihto. Liberaali lehti on ruma läpyskä, joka on painettu halvalle paperille. Vastavetona “The European Conservative” -lehti on painettu ihanalle paperille. Se hellii sormien ihoa, se on paksu, se on kaunis, se on kutsuva. Sitä oikein haluaa selata. Se on tehty rahaa säästämättä. Antiliberaalin liikkeen estetiikka on nostalgista ja – kaunista.

Annastiina Kalliukselta opin, että Unkarin poliittinen murros on nimenomaan tietopoliittinen murros, joka jatkaa vastavalistuksen perinteitä. Liberaali älymystö katsoo tätä kaikkea edelleen hämmentyneenä: miten voi olla, että valhetta väitetään todeksi? Emme osaa edelleenkään vastata tähän uuteen näkemykseen totuudesta ja objektiivisuudesta kuin inttämällä pöyristyneinä, että ei ole noin. Olemme järkyttyneitä, kun antiliberaalit voimat ovat argumentaatiossaan epäjohdonmukaisia ja epä-älyllisiä, samalla kun olemme tottuneet omaan epäjohdonmukaisuuteemme ja epä-älyllisyyteemme.

Antiliberaalien oppi-isien tavoitteena on liberaalin ajan jälkeinen uusi järjestys, jossa liberaali eliitti on menettänyt työnsä ja arvostetun asemansa. Unkarissa liberaalin eliitin korvaaminen on jo pitkällä: se on ulottunut järjestöistä ja yliopistoista tapahtumiinkin. Unkarissa halutaan, että Unkarin tie on Euroopan tie.

7. Kleptokratia haastaa demokratian

Tuija Brax iski mukaani lukupaketin, jonka päällimmäiseksi asettui Frank Voglin teos Mahdollistajat –miten länsi tukee kleptokraatteja ja korruptiota vaarantaen demokratiamme. Saman ovat huomanneet serbialaiset nuoret, joiden vuoden 2024 jättimielenosoitusten asiakärki oli korruption vastustaminen. Korruptio vaarantaa demokratian.

Voglin teos on julkaistu vuonna 2022, ja sen kirjoittajalla on pitkä kokemus kansainvälisestä rahoitusjärjestelmästä. Siinä käydään läpi toistensa avuksi sekä rahoitushaasteissa että valtansa säilyttämisessä rientävien oligarkkien ja diktaattorien miljardiluokan huijauksia ja etenkin niitä politiikan ja pankkimaailman vallankäyttäjiä, jotka mahdollistavat kaiken tämän salailun, veronkierron ja varkauden.

Teoksen luettuani mieleeni kiteytyi keskeinen väite: korruption vastustaminen ja sananvapauden puolustaminen ovat toistensa sisaret, sillä sananvapaus vaatii läpinäkyvyyttä ja riippumattomuutta, kun taas korruption käyttövoima on salaisuus ja eri osapuolille etua tuottavat kytkökset. Pohjoismaisessa todellisuudessa poliitikot elävät keskiluokkaista elämää, kleptokratioissa presidenteillä on miljardiomaisuus.

Rahassa mittakaava huikea: Voglin arvion mukaan likimain 8 prosenttia globaalista BKT:sta on piilotettu Caymansaarien kaltaisiin rahoituskeskuksiin. Kun puhutaan kansainväliseen kauppaan liittyvistä pimeän rahan virroista – oligarkkien, kleptokraattien ja järjestäytyneen rikollisuuden rahoista – minulla alkavat mennä miljardit ja biljoonat sekaisin – alan aina epäillä käännösvirhettä, kun suomeksi puhutaan biljoonista dollareista.

Laittomien kauppojen miljardit ovat yhteinen ongelma. Demokratiamme on riippuvainen oikeusvaltiosta, eikä kansainvälinen kapitalismi voi toimia sen ulkopuolella rapauttamatta koko järjestelmämme perustaa.

Toisin sanoen: miljardiluokan salailun mahdollistajat pilaavat demokratian ja oikeusvaltion, joiden avulla voisimme ylläpitää sananvapauden rakenteita eli riippumattomia yliopistoja, mediataloja, kulttuuri-instituutioita ja kansalaisjärjestöjä. Totta kai niitä on johdettava vimpan päälle hyvin, laadusta ja uusiutumisesta huolehtien. Mutta ilman riittävää rahoitusta mikään ei voi toimia tehokkaasti. Ilman asiallisia toimintaedellytyksiä ammatti muuttuu harrastukseksi, työ puuhasteluksi. Verotus ei ole varkautta. Veronkierto on.

8. Mistä puhumme, kun puhumme vapaudesta?

Olen kirjoittanut vuosikymmenien ajan useaan paikkaan väitteeni, että eniten vapauttamme rajoittaa pelko ja köyhyys. Mutta vähemmän olen muistanut kirjoittaa siitä, mihin meidän on tarkoitus vapauttamme käyttää. Timothy Snyderin Vapaudesta-teoksen vahvuus on se, että hän vastaa jatkuvasti vapauden miksi-kysymykseen kertoessaan vapauden juureen menevistä edellytyksistä. Mitä kaikkea tukea ja olosuhteita ihminen tarvitsee voidakseen olla vapaa toteuttamaan omaa polkuaan?

Siksi meille on tärkeää perehtyä historian ja yhteiskuntatieteiden lisäksi myös filosofiaan: nähdäksemme ajattelutavat ja arvot, jotka käsitteitä kannattelevat. Kun olen keskustellut tämän pamflettini aiheesta eri ihmisten kanssa, minulle on suositeltu koko vapauden käsitteen hylkäämistä, koska se itsessään on väännelty kunkin tarkoituksen mukaiseen muotoon.

Kun koronadenialisti kiusaa kikkelinkuvilla ja raiskausuhkauksilla lääketieteen tutkijaa, hän väittää tekevänsä sen vapauden nimissä. Samoin muukalaisvihan lietsojat ja he, jotka vievät rahoituksen ihmistieteiden perustutkimukselta. Jotkut myös kokevat, että vapauteen vedoten suojellaan rälssietuja ja ummehtuneita toimintatapoja niin yliopistoissa, julkisen palvelun mediataloissa kuin kulttuuri-instituutioissakin.

Olen nimennyt vapauden lempiarvokseni juuri siksi, että tätä konfliktia me emme voi väistää. Meidän on uupumatta käytävä keskustelua siitä, mitä vapauden käsite tarkoittaa. Jos emme pysty voittamaan edes tätä väittelyä, mitä kohti me edes luulemme pyristelevämme?

Timothy Snyderin Vapaudesta-kirjan yksi keskeisistä väitteistä on se, että tosiasiallista vapauttamme uhkaa negatiivisen vapauden ymmärtäminen vapauden ytimeksi. Kun vapaus ajatellaan vapaudeksi jostakin, erityisesti muodossa valtion poissaolo, se unohtaa hyvinvointivaltion, tieteen, journalismin, tasa-arvon ja solidaarisuuden merkityksen vapaudelle.

9. Tosiasioiden tuotanto ja kulutus

Snyder huomauttaa, että sananvapaus ei ole sanan, vaan sanaa käyttävän ihmisen vapautta, joka tarvitsee suojakseen instituutioita ja toisten ihmisten tukea. Hän tiivistää sen näin: “Vapauden julistaminen tarkoittaa sananvapauden julistamista. Sananvapauden julistaminen tarkoittaa tosiasioiden puolelle asettumista. Tosiasioiden puolelle asettuminen tarkoittaa niiden instituutioiden tukemista, jotka antavat tosiasioille kodin.” (Snyder s. 340)

Tosiasioita ja siten vapautta haastavat esimerkiksi tahot, jotka pyrkivät suitsimaan ja nakertamaan kirjastoja ja museoita. Tosiasioita ei pääse edes syntymään, jos uuden tiedon tuottajilla – tutkijoilla, taiteilijoilla ja journalisteilla – ei ole ammattimaisen työskentelyn edellytyksiä, muistuttaa myös Snyder. Kun puolustamme vapautta, meidän on tuettava tosiasioiden tuotantoa ja kulutusta. Se vaatii tietysti ärhäkkyyttä sen puolesta, että sananvapauden rakenteissa työ tehdään parhaalla mahdollisella ammattitaidolla – vaikka lopputulos ei aina miellyttäisikään.

Hanna Partinen, Niina Mäntylä, Jonna Kosonen ja Jari Autioniemi ovat kirjoittaneet artikkelin Tutkimuksen vapauden merkitys oikeusvaltiossa, kokoelmateoksessa Tieto, valta ja vaikuttaminen oikeusvaltiossa. Artikkelissa todetaan, että akateemisella vapaudella ja tutkimuksen vapaudella on yksilöllinen, yhteisöllinen ja institutionaalinen ulottuvuus. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöissä tutkimuksen vapaus kiinnittyy sananvapauteen, johon liittyy sekä vapaus tehdä ja levittää tieteellistä tutkimusta että myös vapaus institutionaalisesta sensuurista – sekä oikeus tietoon.

Ylläviitattu artikkeli korostaa, että tutkimuksen vapauteen liittyviä ongelmia ei voi rajata valtioiden sisäisiksi asioiksi, sillä rahoituksen ongelmat ja riskit sekä kansainvälisiin kustantajiin kohdistuva paine vaikuttavat tutkimuksen vapauteen yli valtionrajojen.

Akateemista vapautta kuvaavia vakiintuneita mittareita on parikin kappaletta. Academic Freedom Index mittaa vapautta tutkimusaiheen valinnanvapauden, kannusteiden, rajoitteiden, itsesensuurin, julkaisemisen vapauden ja tutkimusaineistoihin pääsyn perusteella. Vastaavaa indeksiä ei valitettavasti taiteen osalta ole. Sellainen olisi syytä akateemisen vapauden mittariston kaltaiseksi kehittää.

Lehdistönvapautta kuvaavaa vakiintunutta indeksiä julkaisee kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö. Siinä on sekä laadullisia että määrällisiä mittareita. Arvioituja kriteerejä laadullisessa osuudessa ovat moniarvoisuus, median riippumattomuus, mediaympäristö ja itsesensuuri, lainsäädäntökehys, läpinäkyvyys sekä uutis- ja tiedonvälitystä tukevan infrastruktuurin laatu. Määrälliset tiedot koskevat toimittajiin kohdistuvaa väkivaltaa ja väärinkäytöksiä.

Kansalaisjärjestöjen vapautta ja toimintaedellytyksiä arvioidaan käytännössä aina, kun mitataan yhteiskunnan demokraattisuutta. Yksi esimerkki on The Civil Society Index, jonka vahvuuksiin kuuluvat maakohtaiset suositukset. Esimerkiksi Albanialle suositellaan pitkäjänteistä strategiaa kansalaisjärjestöjen, valtion ja eturyhmien suhteiden vahvistamiseksi sekä toimia kansalaisyhteiskunnan julkisen kuvan parantamiseksi, jotta järjestöjen vaikutus yhteiskunnallisiin prosesseihin kasvaisi. Järjestöt ja yhdistykset ovat olennainen tapa saada ihmisten ääni kuuluviin demokratiassa, sillä yhdessä me olemme vahvempia ja vaikuttavampia.

10. Polarisaatiosta itsesensuuriin

Autonomia ja riippumattomuus ovat käsitteinä aivan yhtä latautuneita kuin vapaus, vaikka ne tarjoavatkin mahdollisuuden väistää vapaus-sanan käyttämisen. Aivan yhtä lailla kuin vapaudessa, voit olla riippumaton vain suhteessa johonkin. Riippumaton mistä, autonominen osa mitä, tekemään mitä?

Länsimainen oikeusvaltiokäsitys kytkeytyy demokratiaan ja sen olennaisia elementtejä ovat tuomioistuinten riippumattomuus ja lehdistönvapaus. Sen ydin on, että valtiovallan toiminta perustuu lakiin eikä mielivaltaan. Mutta oikeusvaltio voidaan murentaa voittamalla ensin vaalit ja käyttämällä lakia aseena. Heikko oikeusvaltiokehitys esimerkiksi Puolassa käytti välineenään lakia: lakia muuttamalla muutettiin tuomioistuinten kokoonpanoa.

Koti, uskonto ja isänmaa toimivat hyvinä keppihevosina eri puolilla Eurooppaa. Kapea turvallisuuskäsitys voi jyrätä hyvinvoinnin ja koulutuksen – jotka kuitenkin ovat edellytyksiä vapauden ja demokratian toteutumiselle. Henkisessä umpiossa ihminen ei ole vapaa.

Laaja-alaisen suvaitsemattomuuden eri voimat osaavat liittoutua yhteen toisten ihmisten, kuten seksuaalivähemmistöjen ja maahanmuuttajien, asemaa heikentämään. Ihmisten pelkoja ja moralismia hyödyntämällä voidaan heikentää kansalaisoikeuksia, joiden kanssa kunnon ihmiset eivät joudu tekemisiin.

Meidän kaikkien pelkoa voidaan hyödyntää, jos joudumme asettamaan oman työmme ja toimeentulon vastakkain sen kanssa, että pitäisi urheasti puolustaa vapautta ja autonomiaa – omaamme tai toisten.

Siksi puolustautumisen tekniikkojen on perustuttava solidaarisuuteen, jossa kaikki eri tahot ymmärtävä, että heidän vuoronsa voi vielä tulla. Ei kannata katsoa sivusta, kun toisen sektorin autonomiaa ollaan romuttamassa, sillä kohta voi olla juuri sinun instituutiosi vuoro. Yliopistojen kannattaa siis puolustaa järjestöjen autonomiaa, kansalaisjärjestöjen lehdistönvapautta, toimittajien virkamiehiä, kirjailijoiden museoita, näyttelijöiden tuomareita, ammattiliittojen tutkijoita, kansalaisten aktivisteja.

Osallistuin vuonna 2024 SAK-vaikuttaja Jyrki Konolan innostamana tempaukseen jakaa Martin Niemöllerin runoa, joka muistuttaa siitä, että lopulta solidaarisuus on meidän kaikkien etu, sillä joukkohaudassakaan ei olla yksin. Niemöllerin kuuluisan runon nimi on Ensin ne tulivat, ja se sopii tähänkin pamflettiin:

Ensin ne tulivat hakemaan sosialistit, enkä puhunut mitään koska en ollut sosialisti.

Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset, enkä puhunut mitään koska en ollut ammattiyhdistyksessä.

Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, enkä puhunut mitään koska en ollut juutalainen.

Sitten ne tulivat hakemaan minut, eikä silloin enää ollut ketään, joka olisi puhunut puolestani.

11. Demokraattinen dialogi on pelotonta

Poliittinen polarisaatio mekanismina laittaa monet toimijat puun ja kuoren väliin. Freemusen State of Artistic Freedom 2025 -raportti korostaa, että poliittinen polarisaatio ja yhteiskunnalliset konfliktit ovat viime vuosina merkittävästi heikentäneet kulttuurilaitosten toimintaa ja autonomiaa monissa maissa. Polarisoitunut ilmapiiri on johtanut sekä suoranaiseen sensuuriin että hienovaraisempaan painostukseen, kuten rahoituksen ja virkanimitysten politisoitumiseen.

Esimerkiksi Saksassa poliittisesti tulehtunut tilanne Israelin ja Palestiinan konfliktin ympärillä on johtanut näyttelyiden perumisiin ja taiteilijoiden rahoituksen tai esiintymismahdollisuuksien peruuttamiseen. Kritiikki Israelin toteuttamaa Gazan kansanmurhaa kohtaan on toisinaan leimattu antisemitismiksi, mikä on luonut itsesensuurin ilmapiiriä.

Raportin mukaan poliittinen polarisaatio heikentää kulttuurilaitosten asemaa kahdella päämekanismilla: rahoitus politisoituu, minkä seurauksena julkisia tukia ohjataan vain hallituksen arvoja tukeville projekteille. Toisekseen itsesensuuria ruokkii sekä neutraaliuden vaatimus, jonka tähden kulttuuritoimijat välttävät kannanottoja, että pelko lahjoittajien vetäytymisestä. Pelko julkisista protesteista tai median kohuista saa monet organisaatiot rajoittamaan oma-aloitteisesti sisältöä, joka voisi herättää poliittista vastustusta. Muututaan varmuuden vuoksi kädenlämpöisiksi.

Poliittisen polarisaation seurauksena kulttuurilaitosten rooli yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaikeiden aiheiden käsittelyssä kapenee. Tämä ei vaikuta ainoastaan taiteilijoiden ilmaisunvapauteen, joka on toki tärkeä näkökulma jo itsessään, vaan myös yleisön mahdollisuuteen kohdata monipuolisia näkemyksiä ja osallistua demokraattiseen dialogiin taiteen välityksellä.

12. Kun yhteiskunnallinen vaikuttaminen jää harvojen herkuksi

Minulla itselläni on pitkä tausta suomalaisessa järjestöelämässä, jonka parissa työurani alkoi jo 19-vuotiaana toimiessani Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan tasa-arvoprojektisihteerinä.

Olen tällä hetkellä Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n pääsihteeri eli työkseni teen yhteiskunnallista vaikuttamista kulttuurin ja taiteen arvostuksen ja toimintaedellytysten parantamiseksi.

Osana työtehtävääni toimin viime vuosikymmenen vaihteessa Veikkauksen edunsaajien verkoston puheenjohtajana. Suomessa oli järjestelmä, jossa rahapelien järjestämisen lupa oli annettu ainoastaan valtion omistamalle rahapeliyhtiölle Veikkaukselle, jonka tuotot ohjattiin laissa lueteltuihin hyviin kohteisiin, kuten taiteeseen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö ohjasi sen jaettavaksi jyvitetyt Veikkauksen tuotot suurimmilta osin valtionosuuksina niille kunnille, jotka ylläpitävät tietyin kriteerein museoita, teattereita ja orkestereita. Veikkauksen tuotoista opetus- ja kulttuuriministeriö rahoitti myös kansallisia taidelaitoksia ja taidefestivaaleja. Lisäksi rahoja jaettiin Taiteen edistämiskeskuksen kautta, joka on valtion virasto, ja Suomen elokuvasäätiön kautta kotimaisen elokuvan tuotantotukiin. Pienemmille summille löytyi myös muita kohteita, joiden avulla valtiollista kulttuuri- ja taidepolitiikkaa toimeenpantiin.

Järjestelmä muutettiin vaikuttavan likakampanjan ansiosta, jonka kohteena olivat kaikki niiden tahojen edustajat, joihin valtio Veikkauksen tuottoja ohjasi: partiolaisista pahoinpideltyjen naisten turvakoteihin. Veikkauksen tuotot päätettiin ohjata valtion kassaan ilman erillistä arpajaislakia, jolla rahat kohdennettiin yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Valtion rahapelimonopoli murtui.

Opetus- ja kulttuuriministeriön käytäntöihin rahoittaa kulttuuria järjestelmänmuutoksella ei ollut vaikutusta, mutta rahapeliautomaatteja alun perin oman toimintansa rahoittamiseksi pyörittäneet sosiaali- ja terveysjärjestöt pelkäsivät jo etukäteen autonomiansa kapenevan. Näin on myös käynyt.

Kävin kauniina kesäpäivänä lounaalla merkittävän mielenterveysjärjestön Mieli ry:n toiminnanjohtajan Sari Aalto-Matturin kanssa puhuakseni hänen kanssaan kansalaisjärjestöjen autonomiasta. Perässämme ravintolaan ja viereiseen pöytään istahti joukko perussuomalaisten kansanedustajia ja eduskuntaryhmän työntekijöitä. Tervehdin heitä iloisesti, mutta madalsin ääntäni jatkaessani keskustelua Aalto-Matturin kanssa. Aivan kuin minulla olisi jotain salattavaa ja pelättävää, vaikka ei ole.

Aalto-Matturi muistutti minua siitä, miten oli varsin yksin saanut puhua järjestöjen autonomian puolesta. Myönsin: olin kokenut oman tehtäväni olevan kulttuurin rahoituksen puolustaminen, enkä ollut jaksanut olla selkärankaisesti solidaarinen. Tätä häpeän ja pyysin anteeksi.

Olin ollut turhautunut oltuani itsekin vuosikausia Veikkaukseen liittyvän likakampanjan kohteena vailla puolustajia. Seissyt milloin minkäkin median mikki suussa vastaamassa kummallisiin syytöksiin ja kokenut, miten toimittajat kiistävät koko asiantuntemukseni, koska olen “edunsaaja” eli jotenkin muka korruptoitunut nilkki. Teki mieli ravistaa koko paska harteilta.

Vuonna 2025 sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson nimittämä selvitysmies Mika Pyykkö esitti sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksen muuttamista siten, että valtio ikään kuin tilaa järjestöiltä omasta mielestään vaikuttavia palveluita sen sijaan, että järjestöt saisivat rahoitusta omaan perustehtäväänsä, kuten köyhien ja sairaiden puolustamiseen yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vaikuttamistyöstä oli tullut muka likaista, puolueellista ja tehotonta.

Demokratia ei ole yksilösuoritus. Jos kansalaisyhteiskunta ripotellaan yksittäisiksi vaikuttajiksi järjestäytyneen ja ammattimaisen järjestötoiminnan sijaan, se ei enää muuta maailmaa eikä toimi siltana ja kumppanuuksien rakentajana kansalaisyhteiskunnan ja valtiollisen päätöksenteon välillä. Puoluelaitos ei tätä puutetta yksin paikkaa. Tarvitsemme vahvoja järjestöjä myös sananvapauden puolustamiseen. Valtiovallan on demokratiassa uskallettava jakaa valtaa ja rahoittaa kriittisiä ääniä.

Rahoitus on olennainen osa sananvapauden rakenteita: onko kansalaisjärjestöillä tosiasialliset toimintaedellytykset. Toistan tätä, koska se on olennaista. Siksihän autokraattisissa maissa on kielletty sananvapauden rakenteilta, kuten kansalaisjärjestöiltä, ulkomainen rahoitus: jotta viimeinenkin rahahana, joka mahdollistaisi ammattimaisen työskentelyn vapailta toimijoilta, viedään.

Toki järjestöjen on toimittava läpinäkyvästi, hoidettava taloushallintonsa mallikkaasti, oltava tarpeellisia ja uudistuttava ajassa. Sananvapauden puolustajien on kuitenkin ymmärrettävä, etteivät rakenteissa tapahtuvat virheet – sillä inhimillisiä heikkouksia ei voida kokonaan poistaa tieteestä, taiteesta, lehdistöstä ja kansalaisjärjestöistä – estä näiden rakenteiden riippumattomuuden ja toimintaedellytysten puolustamista.

13. Sosiaalista mediaa säänneltävä

Tapasin eräänä helteisenä aamuna tutkija Oula Silvennoisen itähelsinkiläisen ostoskeskuksen irakilaisessa kahvilassa. Aamupala oli rasvaisen runsas ja minulle etukäteen aivan outo. Olin pyytänyt tapaamista voidakseni keskustella Silvennoisen kanssa siitä, ketkä tässä nyt haastaa mitä ja miksi. Tuntuu, että koko aihe on samaan aikaan ilmiselvä, ja silti vaikea selvin virkkein tavoittaa. Silvennoinen on vastikään laatinut Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalle ohjeet siitä, miten toimia tutkijoihin kohdistuvaa häirintää vastaan. Hän on historioitsijana tutkinut fasismia ja saanut totisesti oman osansa verkkovihaa.

Yrteillä maustettuja papuja mättäessäni poimin muistiini Silvennoisen teräviä kiteytyksiä. Silvennoisen mukaan se, mitä nyt haastetaan, on se jaettu todellisuus, jossa toimittajat, tutkijat ja taiteilijat elävät. Hän kuvaili tätä jaettua todellisuutta maailmaksi, jossa ihmisoikeuksilla, demokratialla ja tosiasioilla on merkitystä.

Haastajat ovat monet. Ne voivat olla autoritaarisia johtajia, mutta myös ihan keitä vain kansalaisia. Haastamisen aatteellisen pohjan lisäksi – ja joskus myös sijaan – olennaista onkin Silvennoisen mukaan tunnistaa haastamisen tunne: viha. Siten polarisaatio on itsessään jaetun todellisuuden haastamisen menetelmä, riippumatta siitä mihin suuntaan polarisaatiota kukin on rekeä vetämässä. Siksi polarisaation hillitseminen ja välttäminen on sananvapauden puolustamisen menetelmä. Siltojen rakentaminen ja kohtaamiset toimivat polarisaatiota vastaan.

Toinen keskeinen jaetun todellisuuden haastaja on valhe. Viha ja valhe ovat somejättien ansaintalogiikan ja algoritmien ytimessä, emmekä huomaakaan, miten meidät tempaistaan mukaan. Silvennoisen kanssa keskustellessa tulee selväksi, että meidän on kyettävä luomaan eurooppalaista sääntelyä, joka ehkäisee maalittamista ja muuttaa algoritmit ja toimintaperiaatteet sellaisiksi, jotka eivät ruoki vihaa ja salli valhetta.

Väitän, että Havel tulee trendaamaan. Näin hän kirjoitti (Havel 2020, s. 88) vuonna 1978 kuuluisimmassa esseessään Voimattomien voima, aikana, jolloin sosiaalisen median kykyä tuhota ajatteluamme ei voinut edes kuvitella:

“Näyttäisi siltä, että perinteiset parlamentaariset demokratiat eivät kykene tarjoamaan ratkaisua teknologiseen sivilisaation itseisliikkeeseen teollisessa kulutusyhteiskunnassa. Nekin ovat itseisliikkeen armoilla. Ihmisiä manipuloidaan paljon ovelammin ja jalostuneemmilla menetelmillä kuin jälkitotalitaarisessa yhteiskunnassa. Taustalla on jäykistä, konseptuaalisesti huterista ja poliittisesti taktikoivista massapuolueista koostuva staattinen kokonaisuus, jota johtaa ammattimainen poliittinen koneisto ja joka on vapauttanut kansalaiset kaikista konkreettisista henkilökohtaisen vastuun muodoista. Koko tuo monimutkainen rakenne, joka keskittyy kasvattamaan pääomaa salaa manipuloiden ja ekspansiivisesti, koko tuo kaikkialla läsnä oleva kulutuksen, tuotannon, mainonnan, kaupan ja kulutuskulttuurin diktatuuri sekä koko tuo tietotulva – niin paljon jo analysoitu ja tutkittu – vaikuttavat siihen, että on todellakin vaikea nähdä tuota kaikkea väylänä siihen, että ihmiskunta löytäisi itsensä uudelleen.”

Johtopäätös: sinä olet vastuussa kaikesta, mistä olen tässä pamfletissa kirjoittanut.

14. Solidaarisuus on menetelmä puolustaa ihmistä

Clausewitzin sotateoriassa neuvotaan eristämään vihollinen. Siksi siihen on vastattava liittoutumalla. Solidaarisuus eetoksena ja yhteiset laajat ponnistelut paremman somesääntelyn eteen voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tekijänoikeuslobby ja verkkohäirinnän vastustajat toimisivat yhdessä.

Solidaarisuus vaatii sitä, että kykenemme puolustamaan eläviä todellisia ihmisiä, jotka ovat aina epätäydellisiä ja sortuvat virheisiin. Koska on kyettävä suojelemaan urheita toimittajia, tutkijoita, taiteilijoita, aktivisteja, poliitikkoja ja virkamiehiä, on heitä suojeltava ja tuettava vaikka ja kun he eivät ole virheettömiä. Samoin instituutioita on kyettävä puolustamaan, vaikka ne ovat väistämättä epätäydellisiä. Muuten emme kykene puolustamaan ketään emmekä mitään.

Instituutioiden on puolustettava yksilöitä, yksilöiden instituutioita. Tämä kaikki koskee sekä heitä, jotka ovat töissä jossain instituutiossa kuin heitä, jotka toimivat freelancereina. Sekä instituutioilla että yksilöillä tulee olla taloudelliset ammattimaisen työskentelyn edellytykset. Jos emme tähän puolustamiseen pysty, me häviämme tämän pelin ja meidät on eristetty kukin pieneen taskuumme olemaan yksin oikeassa, eikä äänemme enää kuulu. Älköömme siis koskaan ryhtykö hyväuskoisiksi hölmöläisiksi, jotka ovat käytännössä valmiita yksilön tai instituution virheen sattuessa rapauttamaan vapauden institutionaalisia edellytyksiä.

Solidaarisuudellakin voi olla rakenteita. Yhteisiä liikkeitä ja julistuksia. Hallinnon tasolla tarvitaan kuitenkin seurantaa ja raportteja, jotka vetävät yhteen taiteen, tieteen, lehdistönvapauden ja kansalaisjärjestöjen toimintaedellytykset. Esimerkiksi Euroopan neuvoston Venetsian komissio, joka on perustuslaillisuuden neuvonantaja EU:ssa, on otettava kehikkoonsa mukaan kaikki sananvapauden rakenteet, joita Euroopassa tällä hetkellä haastetaan. Toistaiseksi Venetsian komissiolla on esimerkiksi taiteen vapauden osalta vain yksittäisiä huomioita, ei omaa selkeää opasta. Sellainen tulee tehdä.

Vielä olennaisempaa on, että EU:n vuosittaisen oikeusvaltioraportin kolmas kappale nimetään uudelleen ilmaisun vapaudeksi, ja siinä olisi omat lukunsa akateemiselle vapaudelle, taiteelliselle vapaudelle ja lehdistön vapaudelle.

Tällä hetkellä Euroopan komission Oikeusvaltiokertomus samoin kuin Venetsian toimikunnan oikeusvaltion tarkistuslista lähtevät siitä, että oikeusvaltio, demokratia ja ihmisoikeudet muodostavat välttämättömän kolminaisuuden: ei yhtä ilman toisia. Sen lisäksi oikeusvaltiokertomuksessa arvioidaan korruption torjuntaa, lehdistön vapautta ja kansalaisyhteiskunnan tilaa. Viimeisimmässä raportissa esimerkiksi todetaan, että tieteellinen autonomia Unkarissa on heikentynyt rahoituspäätösten myötä ja joissain jäsenvaltioissa kulttuuritoimijat kokevat poliittista painostusta.

Tiede ja taide tulisi tuoda mukaan oikeusvaltioraportointiin, koska nostalgisen populismin ja monen muun polarisoivan vitsauksen nimissä juuri niitä haastetaan. EU-tasolla tiedettä omaksi otsikokseen on esittänyt Scholars at risk Europe -verkosto, taiteen kentällä vastaavaa ajaa mm. kulttuuri- ja taidealan eurooppalainen kattojärjestö Culture Action Europe ja Bratislavan julistus.

Ylipäänsä esitän, että taiteellisen ilmaisun vapaus, joka sisältää kulttuuri-instituutioiden riippumattomuuden, otetaan jatkossa mukaan sekä eurooppalaiseen että kansalliseen oikeusvaltioraportointiin ja oikeusvaltiokehikkoon otsikkotasolla. Se vaatii mittarien kehittämistä, mutta ei ole rakettitiedettä. Ihan oikeus- tai yhteiskuntatieteet riittävät.

15. Sanan ja joukkojen voimaa

Sananvapauden rakenteita – tiedettä, taidetta, lehdistöä ja kansalaisjärjestöjä – voidaan murtaa laillisin menetelmin ja budjettivaltaa käyttäen, kansanjoukkojen hurratessa. Silloin kun rakenteita puolustetaan demokratian puitteissa, on siis osattava hyödyntää demokratiaa: sen kykyä rakentaa instituutioita ja rakenteita sellaisten ideoiden varaan, jotka saavat käytännöllisiä hallinnollisia muotoja.

Alakohtaisiakin puolustuksen rakenteita tarvitaan takaamaan se, että poliitikot pysyvät kädenvarren mitan päässä asioista, joihin heidän ei kuulu puuttua. Näihin kuuluvat päätökset siitä, mikä tutkimushanke tai taideprojekti saa rahoitusta. Niistä kuuluu päättää avoimien kriteerien ja vertaisarvioinnin perusteella, riippumattomassa elimessä.

Yksi loistava tuore esimerkki alakohtaisesta puolustuksen rakenteesta löytyy taidekentältä: Bratislavan julistus, johon jo aiemmin viittasin.

Vaikuttava eurooppalainen joukko taidevaikuttajia julkaisi toukokuussa 2025 Bratislavan julistuksen kiinnittääkseen eurooppalaisten johtajien huomiota siihen, miten eri puolilla Eurooppaa haastetaan taiteellisen ilmaisun vapautta, ja miten kulttuuri-instituutioita painostetaan poliittisin perustein toteuttamaan mieluisia sisältöjä. Suomesta allekirjoittajiin kuuluu esimerkiksi Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Thomas de Mallet Burgess. Julistus on suunnattu Euroopan unionille, jonka johtajuutta taiteen vapauden puolustajana penätään. Oikeusvaltiokehikon lisäksi siinä nostetaan esiin myös esimerkiksi syrjimättömyys ja tasavertainen palkkaus. Ilman niitä ei ole vapautta. Alan yhteinen ymmärrys siitä, mitä ajattelemme vapaudesta ja riippumattomuudesta, auttaa seisomaan toinen toisensa puolella.

Yksi tärkeä puolustuskeino on olla relevantti massoille. Timothy Snyder on kirjoittanut, että “Sananvapaus tarkoittaa oikeutta tosiasioihin.” Tämän oikeuden on tavoitettava suuret kansanjoukot. Muuten demokraattisen järjestelmän pohja rapautuu ja ihmiset altistuvat vapauden vastavoimille, polarisaation syövereihin.

Tietämättömyys on itsessään vapautta rajoittava asiaintila, samoin valheisiin uskominen, sillä ne vievät mahdollisuuden ymmärtää yhteiskuntaa ja siten toimintakyvyn. Kansalaisuus vaatii kansalaistaitoja.

Jussi Niemeläinen erinomaisessa Valko-Venäjä – haava Euroopan sydämessä -kirjassaan kertoo puhuttelevan tarinan tavallisesta kamppailu-urheilua harrastavasta työläismiehestä, joka joutui summittaisesti pidätetyksi ja pahanpäiväisesti piestyksi, vaikka ei ollut millään muotoa osallistunut hallinnon vastaisiin protesteihin. Hän oli aivan tolaltaan luultuaan sitä ennen elävänsä demokratiassa. Ihminen siis voi Lukashenkon Valko-Venäjällä luulla elävänsä demokratiassa, jos pitää huolen vain omista asioistaan, eikä yritäkään olla yhteiskunnallinen.

Meidän on mitattava ja raportoitava myös vaikeasti mitattavia asioita, kuten vapautta ja demokratiaa. Taattava päätösten ja toimintatapojen avoimuus ja läpinäkyvyys. Uudistuttava, jotta emme ole alttiita kritiikille ihan vain siksi, että olemme oikeasti hoitaneet hommamme löperösti: kun ollaan tehokkaita, on helpompi puolustautua budjettileikkauksilta, joita perustellaan tehostamisella.

Kulttuurin on kuuluttava kaikille, joukkotiedotusvälineiden on tavoitettava joukot, tiedeviestinnän on vedottava muihinkin kuin maistereihin ja kansalaisjärjestöjen on avauduttava yhä uusille ja uusille toimijoille. Kun ajat ovat vaikeat, meidän on yksinkertaisesti oltava fiksumpia. Ymmärrettävä keskeiset käsitteet ja sitouduttava niiden puolustamiseen myös silloin, kun oma päämme ei ole pölkyllä. Ja kaiken kauniin nimessä: älä polarisoi.

Matkan päässä on odottava palkinto. Se on ajatteleva, itseään kehittävä ja empaattinen ihminen.

16. Sananvapauden puolustajien pelikirja

Vahvista sananvapauden rakenteiden rahoituspohjaa.
Lisää tosiasioiden tuotantoa ja kulutusta.
Puolusta sekä instituutioita että sanaa käyttäviä yksilöitä.
Älä polarisoi, vaikka “toiset” olisivat tyhmiä ja väärässä.
Raportoi ja mittaa sananvapauden tilaa.
Vaadi läpinäkyviä prosesseja ja kriteerejä päätösten valmisteluun.
Edistä sivistysmyönteisyyttä, opettele käsitteet.
Toimi järjestöjen kautta, yhdessä muiden kanssa.
Säätele sosiaalista mediaa.
Ole solidaarinen silloin, kun oma etusi ei suoraan ole uhattuna.

Jotta ohjeet eivät jäisi irrallisiksi ylätason heitoiksi, kuvaan nyt muutamalla esimerkillä mitä tuo kaikki yllä mainittu voisi tarkoittaa.

Esimerkiksi yksilöt voivat vahvistaa lehdistön rahoituspohjaa maksamalla ammattimaisesta laatujournalismista, ja poliitikot puolestaan voivat vahvistaa tieteen rahoituspohjaa lisäämällä perustutkimuksen rahoitusta.
Esimerkiksi yksilöt voivat käydä kirjastoissa ja poliitikot huolehtia niiden rahoituksesta.
Esimerkiksi kaikki ja etenkin poliitikot voivat malttaa mielensä silloin kun haluttaisi osallistua keskusteluun, että minunkin mielestäni tämä somen hampaisiin joutunut podcast on ihan tyhmä ja huono. Mediayhtiö voi puolestaan antaa töitä maalittamisen kohteeksi joutuneelle freelancerille.
Sinun ei pidä valitseman työkavereiksesi, pomoiksesi ja alaisiksesi vain samanmielisiä, vaan annettava mahdollisuus myös niille päteville ihmisille, jotka edustavat niin sanottua toista laitaa.
Tämä ohje kohdistuu erityisesti heille, jotka raportoivat oikeusvaltio- ja demokratiakehitystä: pidä huolta, että kaikki sananvapauden rakenteet ovat mukana.
Tämä ohje on erityisesti heille, jotka suoraan ovat työkseen tekemisissä sananvapauden rakenteiden kanssa: Kaikki salailu, kavereiden suosiminen ja sisäpiirin sulle-mulle-meininki heikentää sananvapauden rakenteita, joten läpinäkyvyyttä, avoimuutta ja selkeitä kriteereitä pitää vaatia myös oman työpaikan toiminnalta.
Nyt on hyötyä, jos on opiskellut humanistisia tieteitä ja filosofiaa, sillä meidän kaikkien on kyettävä käymään arvokeskustelua vapaudesta. Poliitikot voivat lisäksi pitää huolen sivistyshallinnon resursseista – koulutuksesta taiteisiin ja tieteisiin – valitsematta sieltä lempilapsiaan ja keppihevosiaan.
Esimerkiksi virkamiesten tehtävä on olla avoin ja luotettava kumppani järjestöille.
Jos kaveripiirissäsi on vain yhden poliittisen laidan edustajia, me olemme kaikki kuin lasipurkkiin suljettuja perhosia. Mutta tärkeintä on silti edistää eurooppalaista lainsäädäntöä, jotta algoritmit eivät ruoki vihaa ja valhetta.
Puolusta niitä sananvapauden rakenteita, joihin sinulla ei ole suoraa ammatillista yhteyttä. Sillä jos asut demokratiassa, sinulla on äänivalta ja vastuu.