Kuva: Ida Pimenoff

Helsingin Sanomain Säätiön hallitus myönsi 30.3. apurahoja kolmelle tutkimushankkeelle

Helsingin Sanomain Säätiön hallitus myönsi vuoden ensimmäisessä kokouksessaan 375 000 euroa apurahoina kolmelle tutkimushankkeelle. Yliopistotutkija, KTT Essi Pöyryn johtama tutkimus Vaikuttavat poliitikot ja poliittiset vaikuttajat: poliittisen, kaupallisen ja henkilökohtaisen yhteenkietoutuminen sosiaalisessa mediassa sai 150 000 euron apurahan. Hankkeessa tutkitaan somevaikuttajien siirtymistä poliittisille areenoille ja toisaalta poliitikkojen tapaa omaksua somevaikuttajille tyypillisiä kaupallisen ja henkilökohtaisen vaikuttamisen keinoja. Hanke toteutetaan Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa.

Toinen 150 000 euron apuraha myönnettiin Digitaalisen alustatalouden suuryritykset ja EU -hankkeelle. Hankkeessa tutkitaan digialan suuryritysten roolia EU-politiikassa ajankohtana, jolloin unionissa ollaan päättämässä merkittävistä uusista säännöistä digialan sääntelyyn. Tutkimusta johtaa yliopistonlehtori, VTT Matti Ylönen ja sen suorituspaikka on Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta.

Professori Pekka Isotalus sai 75 000 euron apurahan Toimittajien ja juontajien televisioesiintyminen: muutos 30 vuodessa ja tulevaisuuden suuntaviivat -tutkimukseensa. Tutkimuksen vertailukohteena on Isotaluksen kolmen vuosikymmenen takainen väitöskirja. Isotalus on tutkimuksen ajan työstä vapaana Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta.

Säätiön hallitus päätti varata vuoden 2022 budjettiin kaikkiaan kaksi miljoonaa euroa käytettäväksi apurahoihin ja toimittajastipendeihin.

Lisätietoja: yliasiamies Ulla Koski, ulla.koski@hssaatio.fi, 040 73 11 507

Myönnetyt apurahat