Teksti: Ulla Koski | Valokuva ja videot: Ida Pimenoff

”Mediaa kiinnostaa menestynyt, persoonallinen urheilija, jolla on tarina kerrottavana. Juuri nyt sellainen on lumilautailija Enni Rukajärvi.” Näin totesi Ilta-Sanomien urheilutoimituksen esimies Petri Lahti 12.2. pidetyssä MediaMaanantai-illassa. Päivälehden museolla järjestetyssä tilaisuudessa keskusteltiin urheilujournalismista.

Ilta-Sanomien urheilutoimituksen esimies Petri Lahti.

Liikuntakasvatuksen yliopisto-opettaja Annu Kaivosaari kertoi havainnoistaan naishiihtäjiä koskevan uutisoinnin muutoksista Urheilulehdessä vuosina 1905–2010. Kaivosaari on tehnyt aiheesta väitöskirjan vuonna 2017. 1900-luvun alkupuoliskolla naishiihtäjät esitettiin latuja koristavina, perinteisinä, jopa koomisina hahmoina. Niiden tilalle ilmestyi lopulta monitulkintainen, laduilla ja siviilissä kunnostautuva urheilija. Naisurheilijoiden äitiys nostettiin usein esiin, mikä oli Kaivosaaren mukaan ymmärrettävää. Lapsen saaminen vaikuttaa urheilevan naisen työhön eri tavoin kuin urheilevan miehen.

Itä-Suomen yliopiston liikuntakasvatuksen yliopisto-opettaja Annu Kaivosaari.

Entinen huipputason taitoluistelija Mila Kajas kertoi kokemuksistaan median kanssa toimimisesta. Kajas totesi, että hänen aktiiviaikanaan ei kukaan ollut neuvomassa, kuinka mediahuomioon tulisi suhtautua ja mihin kaikkeen kannattaisi lähteä mukaan. Nykyään tilanne on jo aivan toinen ja myös Taitoluisteluliitossa, jonka markkinointi- ja viestintäpäällikkönä Kajas nykyään toimii, urheilijoita opastetaan viestintäasioissa.

Kuvassa Suomen Taitoluisteluliiton markkinointi- ja viestintäpäällikkö Mila Kajas-Virtanen ja Palloliiton varapuheenjohtaja Katri Mattsson.

Aktiivinen yleisö esitti keskustelijoille mm. kysymyksen suomalaisen urheilujournalismin kriittisyydestä. Paneelissa mukana ollut Palloliiton varapuheenjohtaja, entinen huippujalkapalloilija Katri Mattsson totesi kohtelun olevan erittäin kilttiä verrattuna esimerkiksi saksalaismediaan, josta hänellä on kokemuksia aktiiviajaltaan. Samaa mieltä olivat myös muut keskusteluun osallistuneet ja toivoivat lisää kriittisyyttä.

Keskustelun johdattelijana toimi toimittaja, tietokirjailija Kalle Virtapohja.

Tietokirjailija, toimittaja Kalle Virtapohja.